Mika Poutala 500 metrillä kahdeksas – Koskela löysäsi

Mika Poutala paransi jälleen kauden parasta aikaansa 500 metrillä Naganon maailmancupissa Japanissa. Hän luisteli 35,30 ja oli kahdeksas. 500 metrin ajat olivat kärjen osalta hitaampia kuin lauantaina, sillä kukaan ei alittanut 35 sekunnin rajaa.

Voitto meni tällä kertaa isäntämaahan, kun Keiichiro Nagashima oli paras ajallaan 35,14. Kakkoseksi luisteli kanadalainen Gilmore Junio. Hän hävisi japanilaiselle vain kaksi sadasosasekuntia. Kolmas oli Hollannin Jan Smeekens. Hän jäi tiukassa kisassa voittajasta vain neljä sadasosaa.
Lauantaina loistopäivän luistellut Pekka Koskela starttasi viimeisessä parissa yhdysvaltalaisen Tucker Fredricksin parina. Koskela kuitenkin keskeytti täysivauhtisen vetonsa jo lähtösuoralla ja jatkoi maaliin liikoja yrittämättä. Hänen reisiongelmansa eivät ole vielä täysi ohi.
Tänään on vuorossa vielä miesten 1000 metrin A-ryhmä, jossa Pekka Koskelan pitäisi olla mukana. Hänen osallistumisensa on kuitenkin epävarmaa.
500 metrin maailmancupin johtoon siirtyi hollantilainen Jan Smeekens. Koskela on nyt neljäs ja Mika Poutala 15:s. 
Tulokset

Pikaluistelun maailmancupin osakilpailut 8.-9.12.2012, Nagano Japani

500 m, miehet A-ryhmä (2)
1  Keiichiro Nagashima (Japani)  35,14 
2  Gilmore Junio (Kanada) 35,16 
3  Jan Smeekens (Hollanti) 35,18 
4  Michel Mulder (Hollanti) 35,23 (4) 
5  Tae-Bum Mo (Korea) 35,23 (5) 
6  Yuya Oikawa (Japani) 35,27 
7  Artur Was (Puola) 35,28 
Mika Poutala (Suomi) 35,30 
21  Pekka Koskela (Suomi) 39,35