Koskela ei startannut 1000 metrille – Otterspeer luisteli voiton

Pekka Koskela ei luistellut Naganon maailmancupin sunnuntain 1000 metrin kilpailua. Hän oli mukana 500 metrillä, mutta keskeytti täysitehoisen luistelun jo lähtökiihdytyksessä.

1000 metrin kilpailun voitti hollantilainen Hein Otterspeer ajallaan 1.09,20. Lauantaina miehellä oli epäonnea ja kaatui jo alkumetreillä, mutta tänään hän oli omaa luokkaansa. Toiseksi tullut kanadalainen Denny Morrison hävisi 44 sadasosaa. Kolmas oli Hollannin Kjeld Nuis (1.09,72).
Maailmancupin johtoon siirtyi Denny Morrison. Pekka Koskela on kolmantena ja kaksi kakkossijaa B-ryhmässä ottanut Mika Poutala on 19:s.
Vaikka Pekka Koskela joutui jättämään toisen päivän käytännöllisesti katsoen kokonaan väliin, hän ei ollut kovin huolissaan.
– Tunsin 500 metrin startissa, että luistimen terä petti ja se tuntui heti jalassa. Katsoin, että on viisaampaa löysätä heti, ettei mitään vakavampaa synny. Jalka kestää kuitenkin jonkinlaista venytystä ja kevyttä hierontaa, joten olen ihan positiiviselle mielellä ensi viikonlopun Kiinan osakilpailuja ajatellen, kertoi Pekka Koskela.
– Olen tyytyväinen viikonlopun luisteluihin. Nyt oli selkeästi parempaa tekemistä. Minulla on ollut pientä ongelmaa luisteluasennon kanssa, mutta nyt se alkaa olla kohdallaan ja luistelu sujuu jo paljon paremmin, kertoi puolestaan Mika Poutala.
Tulokset

Pikaluistelun maailmancupin osakilpailut 8.-9.12.2012, Nagano Japani

1000 m, miehet A-ryhmä (2)
1  Hein Otterspeer (Hollanti 1.09,20 
2  Denny Morrison (Kanada) 1.09,64 
3  Kjeld Nuis (Hollanti) 1.09,72 
4  Shani Davis (USA) 1.09,81 
5  Aleksey Yesin (Venäjä) 1.09,99 
6  Kyou-Hyuk Lee (Korea) 1.10,08 
Pekka Koskela (Suomi) DNS