Elina Risku luisteli kaksi Suomen ennätystä Inzellissä

19-vuotias Elina Risku osoitti oivaa kuntoa Saksan Inzellissä käydyssä German Open –kilpailussa.

Hän luisteli jälleen tasaisen varmasti kahden päivän  sprinttimatkat ja tuloksena oli kaksi uutta Suomen ennätystä. Uudet Suomen ennätykset syntyivät sprintin yhteispisteissä (500 m, 1000, 500 m ja 500 m) sekä 2 x 500 metrillä. Uudet ennätyspisteet ovat 161,350 ja 80,150. Risku oli yhteispistekilpailun kakkonen. Voiton otti saksalainen Denise Roth

Kilpailuun osallistui Saana Hyttinen toisena suomalaisnaisena. Myös hän teki sekä 500 metrillä että 1000 metrillä kauden parhaansa ja samalla yhteispisteissä oman ennätyksensä 166,055. Hyttinen oli kilpailun viides.
Miesten kilpailussa 21-vuotias oululainen Harri Levo laittoi omat ennätyksensä uusiksi. Hän luisteli sekä 500 metrillä että 1000 metrillä uudet ennätysajat ovat 36,87 ja 1.15,09. Hän oli yhteiskilpailun neljäs omalla ennätyksellään 149,155. 
Myös Markus Puolakka luisteli toisen päivän 500 metriä ja nyt myös 1000 metriä. 500 metriä meni aikaan 35,64, jolla hän oli toinen Norjan Hvammenin jälkeen. Puolakka kokeili vauhtiaan hänelle harvinaisella 1000 metrillä ja teki oman ennätyksensä 1.13,87.  
Pikaluistelun maailmancup jatkuu maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Hollannin Heerenveenissä. Sinne ei ole vielä valittu suomalaisjoukkuetta. 
Tulokset

German Open, Inzell, Saksa

1. päivä, naiset

500 m, naiset 
1 Elina Risku (Suomi) 39,89
2 Denise Roth (Saksa) 39,95
3 Katja Franzen (Saksa) 40,49
6 Saana Hyttinen (Suomi) 41,42 
1000 m, naiset
1 Denise Roth (Saksa) 1.20,47
2 Hanne Haugland (Norja) 1.20,71
3 Elina Risku (Suomi) 1.21,07
6 Saana Hyttinen (Suomi) 1.23,35
2. päivä, naiset
500 m, naiset
1 Svetlana Kaykan (Venäjä) 38,88
2 Vanessa Bittner (Itävalta) 39,53
3 Denise Roth (Saksa) 39,54
4 Elina Risku (Suomi) 40,26

8 Saana Hyttinen (Suomi) 41,13
1000 m naiset
1 Denise Roth (Saksa) 1.18,96
2 Hanne Haugland (Norja) 1.20,68
3 Katja Franzen (Saksa) 1.21,01
4 Elina Risku (Suomi) 1.21,33
5 Saana Hyttinen (Suomi) 1.23,66

Yhteispisteet, naiset (500 m, 1000 m, 500 m, 1000 m)
1 Denise Roth 159,205
2 Elina Risku 161,350 (uusi SE)
3 Hanne Haugland 161,545
4 Katja Franzen 162,185
5 Saana Hyttinen 166,055
Elina Risku teki myös 500 metrin yhteispisteiden uuden SE:n 80,150. 
1. päivä, miehet
500 m, miehet
1 Espen Hvammen (Norja) 35,55
2 Hubert Hirschbichler (Saksa) 36,37
3 Eric Rauschenbach (Saksa) 36,39
6 Harri Levo (Suomi) 36,93 (oma ennätys)
1000 m, miehet
1 Hubert Hirschbichler 1.11,24
2 Espen Hvammen 1.11,35
3 Eric Rauschenbach 1.11,84
12 Harri Levo 1.15,62 (oma ennätys)

2. päivä, miehet
500 m, miehet
1 Espen Hvammen 35,45
2 Markus Puolakka 35,64
3 Artur Waś (Puola) 35,80
6 Harri Levo 36,87 (oma ennätys)
1000 m, miehet
1 Denis Dressel (Saksa) 1.12,25
2 Simon Moor (Saksa) 1.12,73
3 Mats Roger Jensen (Norja) 1.13,66
4 Markus Puolakka 1.13,87 (oma ennätys)
5 Harri Levo 1.15,09 (oma ennätys)
Yhteispisteet, miehet (500 m, 1000 m, 500 m, 1000 m)
1 Simon Moor 145,430
2 Denis Dressel 146,260
3 Mats Roger Jensen 147,660
4 Harri Levo 149,155 (oma ennätys)