Seinäjoen Urheilijat haluaa kaikki mitalit SM-luisteluista

Pikaluistelun maailmancupin pitäessä taukoa luistelijat hiovat teriä maansa mestaruuskisoihin. Suomessa yleisluistelijoiden Suomen mestaruuskilpailut käydään tulevana viikonloppuna Oulunkylän jäästadionilla. Kilpailuissa ratkotaan sekä yleisluistelijoiden matkakohtaiset että yhteispistekilpailun mitalit.

Yleisluistelijoiden yhteispistekilpailu koostuu miehillä ensimmäisenä päivänä 500 ja 5000 metrin sekä toisena päivänä luisteltavien 1500 ja 10000 metrin kilpailuista. Naiset luistelevat 500 ja 3000 metriä sekä 1500 ja 5000 metriä. 
 
Tämän vuoden miesten mestari tulee vaihtumaan, sillä viime vuoden mestari Niko Räsänen on lopettanut. Uusi vahva mestariehdokas on Seinäjoen Urheilijoiden 19-vuotias Tommi Pulli. Sen sijaan naisten kilpailussa Pullin seura- ja ikätoveri, syyskauden maailmancupin sprinttimatkoilla kiertänyt Elina Risku pyrkii uusimaan viimevuotisen mestaruutensa. 
 
– Totta kai meillä on vakaa tarkoitus, että kaikki mitalit tulevat meille. Tommin tähtäimessä on tammikuun yleisluistelijoiden EM-kilpailut ja siksi hän tulee luistelemaan sunnuntaina elämänsä ensimmäisen 10000 metrin, jos vain sääolosuhteet ovat vähänkin inhimilliset. Vaikka Elina on luistellut alkukauden sprinttimatkoja, niin hän nuorena luistelijana luistelee kaikkia matkoja. Ja onhan meillä Elinalle hyvä haastaja, sillä viime vuoden SM-hopeamitalisti Saana Hyttinen on hyvässä kunnossa, kertoi Seinäjoen Urheilijoiden valmentaja Pirjo Lehtinen. 
 
Kilpailut alkavat lauantaina kello 15 ja jatkuvat sunnuntaina kello 10. Kilpailuihin on yleisöllä vapaa pääsy. 
 


Lisätietoja

Kimmo Loponen p. 050 383  5464 (kilp.järjestäjien yht.henkilö)
Esko Lummelampi p. 0500 240 029