Pekka Koskela otti kauden toisen maailmancupin voittonsa

Pekka Koskelan hyvä syyskauden kunto tuotti jo toisen maailmancupin osakilpailun voiton 500 metrillä. Hän voitti kauden avauskilpailun Tseljabinskissa ja nyt Hollannin Heerenveenissä tuli toinen ykköstila. Tseljabinskissa voitto tuli ajalla 35,00 ja nyt aika oli vain sadasosan heikompi.

Koskela startti ei ollut aivan nopeimpia, mitä hän on tehnyt Heerenveenin jäällä, mutta kierros oli jälleen vahva. Kaarteet onnistuivat tänään hyvin ja toivat miehen hyvin suorille. Koskelan voitto oli kuitenkin niukka, sillä Japanin Joji Kato hävisi hänelle vain sadasosasekunnin. Kolmas oli päivän yllättäjänä isäntämaan Jesper Hospes. Hän hävisi Koskelalle viisi sadasosaa.

Mika Poutala ei vieläkään löytänyt parasta terävyyttään. Aika parantui kuitenkin edellispäivästä ja oli nyt 35,61. Sillä heltisi 16. sija.

– Kyllähän tällaisessa tilanteessa kelpaa olla valmennuspäällikkö. Pekan kierros oli todella vahva ja toinen kaarre varmasti parasta mitä voi olla. Yöllinen työ luistimien terien kanssa kannatti. Kalusto toimi hyvin. Kun Pekan startista saadaan vielä vähän pois, niin paketti on koossa. Mikan luistelu oli taas tänään ehjää, mutta viimeinen terävyys puuttuu. Se kyllä löytyy, tekniikka on hyvällä mallilla, kertoi valmennuspäällikkö Pasi Koskela.

Suomalaiset jatkavat kilpailua sunnuntaina 1000 metrillä.

Tulokset

Pikaluistelun maailmancup, Heerenveen, Hollanti 2.-4.12.2011

2. päivä

500 m, miehet A-ryhmä

1     Pekka Koskela (Suomi)         35.01         
2     Joji Kato (Japani)             35.02     
3     Jesper Hospes (Hollanti)      35.06     
4     Tucker Fredricks (USA)         35.07
5     Jan Smeekens (Hollanti)     35.11     
6     Tae-Bum Mo (Korea)        35.17     

16     Mika Poutala (Suomi)        35.51

Kilpailujen aikataulu (alustava, ajat Suomen aikaa)

Pikaluistelun maailmancup, Heerenveen, Hollanti 2.-4.12.2011
    
Su 4.12.2011

klo 11.00    1000 m, naiset B-ryhmä
klo 11.57    1000 m, miehet B-ryhmä   

klo 14.00    1000 m, naiset A-ryhmä
klo 14.45    1000 m, miehet A-ryhmä
klo 15.40    Joukkueluistelu, naiset
klo 16.25    Joukkueluistelu, miehet
klo 17.32    Joukkuesprintti, naiset
klo 17.45    Joukkuesprintti, miehet

YLE TV2:n lähetykset

Su 04.12    16.14 – 16.42   

Lisätietoja
Pasi Koskela p. +358 40 516 5752
Esko Lummelampi p. 0500 240 029