Elina Risku paransi yhteispisteiden Suomen ennätystä junioreiden MM-kilpailuissa

Elina Risku kruunasi yhteispistekilpailunsa junioreiden MM-kilpailuissa luistelemalla 3000 metriä ensimmäistä kertaa alle viiden minuutin. Aika 4.59,17 tiesi myös parannusta naisten yhteispisteiden Suomen ennätykseen, jonka Risku otti omiin nimiinsä helmikuun alussa.

Uudet ennätyspisteet 180,887 alittavat edellisen ennätyksen liki kahdella pisteellä.
– 3000 metriä oli vaikea ja raskas luistelu. Yritin iskostaa mieleeni koko matkan ajan ajatusta, että pitää puristaa rytmillä. Viimeisellä kierroksella annoin kaiken, mitä oli annettavissa. Teknisesti luistelu tuntui hyvältä ja kaiken kaikkiaan paremmalta kuin 1000 metriä tänään. Siinä oli liikaa yrittämistä ja jalat tuntuivat tönköiltä. Onneksi oli tarpeeksi pitkä palautusaika ennen 3000 metriä, kommentoi Risku.

Saana Hyttinen luisteli 3000 metriä aikaan 5.06,66 ja paransi kauden parastaan 5,5 sekuntia.

Risku sijoittui 3000 metrillä sijalle 31, Hyttinen sijalle 32. Yhteispisteissä he olivat sijoilla 19 ja 25.

Naisten kilpailut jatkuvat huomenna 500 metrin matkakohtaisen kilpailun toisella luistelulla.

Junioreiden MM-kilpailut
Seinäjoki
25.-27.2.2011

Toisen päivän tuloksia
Naiset 3000 metriä

1 PARK Do-Yeong (KOREA) 4:21,51
2 KIM Bo-Reum (KOREA) 4:23,55
3 KEULSTRA Pien (HOLLANTI)  4:25,81
4 TAKAGI Miho (JAPANI) 4:28,00
5 VAN BEEK Lotte (HOLLANTI) 4:29,77 
 
31 RISKU Elina (SUOMI) 4:59,17
32  HYTTINEN Saana (SUOMI) 5:06,66

Naiset yhteispisteiden lopputulokset
(500, 1500, 1000, 3000) yhteispisteet

1 ERBANOVA Karolina (TSEKKI) (40,37, 2:03,86, 1:21,41, 4:35,16) 168,221
2 KEULSTRA Pien (HOLLANTI) (41,75, 2:04,94, 1:22,58, 4:25,81) 168,987
3 VAN BEEK Lotte (HOLLANTI) (41,50, 2:05,17, 1:22,45, 4:29,77) 169,409
4 TAKAGI Miho (JAPANI) (41,24, 2:06,55, 1:23,04, 4:28,00) 169,609
5 KIM Bo-Reum (KOREA) (41,97, 2:06,17, 1:23,37, 4:23,55) 169,636
6 BOKKO Hege (NORJA) (41,61, 2:05,05, 1:22,32, 4:32,51) 169,871

19 RISKU Elina (SUOMI) (42,03, 2:14,09, 1:28,60, 4:59,17) 180,887

25 HYTTINEN Saana (SUOMI) (43,14, 2:16,10, 1:28,97, 5:06,66) 184,101