Pekka Koskela luisteli Moskovassa 500 metrillä maailmancupin voittoon

Moskovassa luisteltava maailmancup käynnistyi suomalaisittain erinomaisesti. Pekka Koskela otti 500 metrillä voiton ajallaan 35.15. Koskelan startti ei ollut päivän nopeimpia, mutta hän sai hyvän vauhdin päälle kierrokselle, joka toi voiton Koskelalle. Toiseksi luisteli kanadalainen Jamie Gregg ajalla 35,23. Kolmas oli hollantilainen Jacques de Koning, joka hävisi kakkostilan sadasosasekunnilla.

Myös Mika Poutala alkaa löytää nopeuttaan. Hän sai hyvän startin, mutta kierrokselle jäi vielä parannettavaa. Hän luisteli ajan 35,43, jolla hän sijoittui 10:nneksi.
 
B-ryhmässä luistellut Markus Puolakkakin otti mukavasti maailmancup –pisteitä. Hän sijoittui neljänneksi luisteltuaan ajan 35,83. Ryhmän nopein oli hollantilainen Ronald Mulder (35,66).
 
Kilpailut käydään Krylatskoen pikaluisteluhallissa, joka on tilastoitu 10. nopeimmaksi halliksi maailmassa. Eli se on selvästi hitaampi kuin Hollannin Heerenveenin Thialf –halli, jossa luisteltiin viime viikonloppuna MM-kilpailut.
 
Moskovan osakilpailussa eivät ole mukana MM-kilpailussa hyvin menestyneet korealaiset luistelijat. He ovat matkustaneet jo Kazakstanin Astanaan, jossa ovat käynnistyneet Aasian mestaruuskilpailut.
 
Suomalaisten osalta maailmancup jatkuu lauantaina, jolloin luistellaan uudelleen 500 metriä. 1000 metrin kilpailu käydään sunnuntaina.
 
Tulokset
 
Sprinttereiden ja yleisluistelijoiden maailmancup
Moskova, Venäjä, 28.-30.1.2011
 
500 m, miehet A-ryhmä
 
1    Pekka Koskela (Suomi)               35,15
2    Jamie Gregg (Kanada)                35,23
3    Jacques de Koning (Hollanti)       35,24
4    Ryohei Haga (Japani)                 35,29
5    Yuya Oikawa (Japani)                35,32
6    Jan Smeekens (Hollanti)             35,33
7    Nico Ihle (Saksa)                       35,41
8    Tucker Fredricks (USA)               35,42
9    Espen Aarnes Hvammen (Norja)   35,43
10   Mika Poutala (Suomi)                 35,43
 
500 m, miehet B-ryhmä
 
1    Ronald Mulder (Hollanti)             35,66
2    Daniel Greig (Australia)              35,70
3    Tyler Derraugh (Kanada)             35,76
4    Markus Puolakka (Suomi)            35,83
5    Sergey Chadayev (Venäjä)           35,97
6    Matthew Mclean (Kanada)           36,15
 
Alustava aikataulu (Suomen aikaa)
 
Sprinttereiden ja yleisluistelijoiden maailmancup
Moskova, Venäjä, 28.-30.1.2011
 
Perjantai 28.1.2011
 
klo 9.00           500 m, naiset B-ryhmä
                      500 m, miehet, B-ryhmä
 
klo 12.00         500 m, naiset A-ryhmä
                      500 m, miehet A-ryhmä
                      3000 m, naiset A-ryhmä
                      1500 m, miehet A-ryhmä
                      3000 m, naiset B-ryhmä
                      1500 m, miehet B-ryhmä
 
Lauantai 29.1.2011
 
klo 9.00           500 m, naiset B-ryhmä
                      500 m, miehet B-ryhmä
 
klo 12.00         500 m, naiset A-ryhmä
                      500 m, miehet A-ryhmä
                      1500 m, naiset A-ryhmä
                      5000 m, miehet A-ryhmä
                      1500 m, naiset B-ryhmä
                      5000 m, miehet B-ryhmä
 
Sunnuntai 30.1.2011
 
klo 9.00           1000 m, naiset B-ryhmä
                      1000 m, miehet B-ryhmä
 
klo 11.30         1000 m, naiset A-ryhmä
                      1000 m, miehet A-ryhmä
                      Joukkueluistelu, naiset (6 kierrosta)
                      Joukkueluistelu, miehet (8 kierrosta)
 
 
 
Lisätietoja
Pasi Koskela p. +358 40 516 5752
Esko Lummelampi p. 0500 240 029