Poutala 10:s MM-avauslajissa – Koskela horjahti 23:nneksi

Mika Poutala pystyi avaamaan sprintteriluistelun MM-kilpailut omalta kohdaltaan täysin tyydyttävästi pitkän kilpailutauon jälkeen. Hän hävisi 500 metrillä 0,6 sekuntia matkan voittaneelle korealaiselle Kyou-Hyuk Leelle, joka luisteli ainoana luistelijana alle 35 sekunnin rajan.

Leen aika oli 34,92. Poutala oli matkan 10:s, mutta sijoituksilla ei sinänsä ole merkitystä. MM-kilpailua ajatellen merkitystä on aikaeroilla. Tuhannen metrin ajaksi muutettuna Poutala on 1,2 sekunnin päässä kärkipaikasta.

Hyvässä vireessä oleva Pekka Koskela oli epäonninen. Hän sai hyvän lähdön. 100 metrin väliaika oli sama kuin Poutalalla, 9,7 sekuntia. Mutta ensimmäisen kaarteen loppuosalla Koskela horjahti pahasti ja joutui ottamaan tukea jäästä. Hän ei saanut lainkaan vauhtia takasuoralle ja avausmatka oli pilalla. Hän jäi tasan sekunnin voittajalle ja 1000 metrin ajaksi muutettuna hän on siis kaksi sekuntia kärjestä.

Tänään luistellaan vielä 1000 metriä.

Tulokset

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut, Heerenveen Hollanti

1. päivä

500 m, miehet

1    Kyou-Hyuk Lee (Korea) 34,92             

2    Tae-Bum Mo (Korea) 35,19             

3    Stefan Groothuis (Hollanti) 35,21             

4    Shani Davis (USA) 35,25             

5    Ryohei Haga (Japani) 35,27             

6    Nico Ihle (Saksa) 35,35             

 

10   Mika Poutala (Suomi) 35,52             

23   Pekka Koskela (Suomi) 35,92             


500 m, naiset

1 Jenny Wolf (Saksa) 38,21             

2 Margot Boer (Hollanti) 38,28             

3 Nao Kodaira  (Japani) 38,28             

4 Heather Richardson (USA) 38,51             

5 Annette Gerritsen (Hollanti) 38,53             

6 Christine Nesbitt (Kanada) 38,57