Tuomas Nieminen saalistamassa Japanissa maailmancup–pisteitä

Tuomas Nieminen on ainoana suomalaisluistelijana mukana viikonloppuna Japanin Obihirossa luisteltavassa sprinttereiden maailmancupin osakilpailussa. Nieminen luistelee sekä 500 metriä että 1000 metriä. Hän starttaa B-ryhmässä ja hänellä on hyvä mahdollisuus ottaa tärkeitä pisteitä.

– Matka tänne ei mennyt lentoliikenteen häiriöiden takia suunnitellusti. Se kesti yli 30 tuntia ja tulin päivän myöhässä. Seitsemän tunnin aikaeroon tottumiseen ei jää paljoa aikaa. Pääsin täällä ensimmäisen kerran jäälle keskiviikkona, mutta fiilis oli yllättävän hyvä. Jää on täällä samanlainen kuin viime vuoden MM-kisoissakin. Se murtuu helposti, jos luistelee huonosti. Kaarteet tuovat jään takia helposti ongelmia, mutta sain tehtyä jo hyvän 100 metrin lähtöharjoituksen ja kovan kierroksen vedon. Niistä jäi hyvä tunne ja voin odottaa hyviä luisteluita. Tarkoitus on parantaa siitä, mihin Berliinissä jäin, kertoi Tuomas Nieminen.

Obihiron maailmancupista ovat poissa vielä sairaudestaan toipuva Mika Poutala ja jo jääharjoittelua Norjan Stavangerissa tekevä Pekka Koskela. Samoin poissa on osa hollantilaisluistelijoista, jotka olivat vielä edellisviikonloppuna Kiinan osakilpailussa. Sen sijaan Kiinasta poissaollut yhdysvaltalainen Shani Davis on tänä viikonloppuna mukana.

 

Ohjelma (Suomen aikaa, alustavia aikoja)

 

Sprintteriluistelijoiden maailmancupin osakilpailu, Obihiro, Japani

 

Lauantai 11.12.2010

 

klo 03.00       
500 m, B-ryhmä naiset

500 m, B-ryhmä, miehet

1000 m, B-ryhmä, naiset

1000 m, B-ryhmä, miehet

 

klo 06.45        
500 m, A-ryhmä, naiset

500 m, A-ryhmä, miehet

1000 m, A-ryhmä, naiset

1000 m, A-ryhmä, miehet

 

Sunnuntai 12.12.2010

 

klo 03.00        

500 m, B-ryhmä naiset

500 m, B-ryhmä, miehet

1000 m, B-ryhmä, naiset

1000 m, B-ryhmä, miehet

 

klo 06.45       
500 m, A-ryhmä, naiset

500 m, A-ryhmä, miehet

1000 m, A-ryhmä, naiset

1000 m, A-ryhmä, miehet