Suomen luistelijat maailmancup-pisteille nuorten maailmancupin avauskilpailussa

Kaikki Suomen viisi luistelijaa saavuttivat maailmancup-pisteitä pikaluistelun nuorten maailmancupin avauskilpailussa Puolan Zakopanessa. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Tommi Pulli, joka luisteli toisena päivänä miesten 1000 metrillä viidenneksi ajalla 1.13,93.

Ensimmäisenä päivänä kolme Suomen luistelijaa luisteli 10 parhaan joukkoon. Elina Risku oli 500 metrillä kymmenes ajalla 41,49, Tommi Pulli yhdeksäs 1500 metrillä ajalla 1.55,07 ja Saana Hyttinen kymmenes 3000 metrillä ajalla 5.03,76. Potentiaalia olisi ollut myös parempaan, koska ajat jäivät luistelijoiden ennätyksistä.

Toisena päivänä nähtiin myös henkilökohtaisia ennätyksiä, kun Juho Vaittinen luisteli 500 metrillä ensimmäistä kertaa alle 39 sekunnin aikaan 38,97 ja Verneri Kinnunen 1000 metrillä ajan 1.17,44.

Pullilla oli epäonnea ensimmäisen päivän 500 metrillä, jolla hän kaatui viimeisessä kaarteessa. Risku puolestaan kärsi toisen päivän 500 metrillä parinsa kaatumisesta. Hän sai uusia luistelunsa, mutta se ei tuottanut parempaa aikaa.

– Nuorten luistelusta näkyi väsymys ja kisat menivät kokonaisuudessaan hieman alakanttiin. Toisaalta 10 parhaan joukkoon sijoittuminen täällä kovassa seurassa sekä oman ennätyksen tekeminen on hyvä suoritus. Väsymys johtunee kovasta kisaputkesta ja matkustelusta. Toisaalta urheiluun kuuluu se, että välillä kulkee paremmin ja välillä huonommin. Nuoret ovat olleet jäällä ensimmäistä kertaa jo syyskuusta lähtien, ja ensimmäinen kuntohuippu on jo nähty. Seuraavaksi hieman huilataan, minkä jälkeen on vuorossa hieman kovempi harjoitusjakso ennen herkistelyä yleisluistelijoiden SM-kilpailuihin, kertoi joukkueen valmentaja Pirjo Lehtinen.

Nuorten maailmancup jatkuu tammikuun lopussa Italiassa Baselga di Pinèssä.


Tulokset