Poutala seitsemäntenä ensimmäisen päivän jälkeen MM-jäällä

Mika Poutala on seitsemäntenä, kun Japanin Obihirossa on luisteltu MM-kilpailun ensimmäinen päivä eli 500 metriä ja 1000 metriä. Poutala sijoittui 11:nneksi 1000 metrin matkalla ajallaan 1.11,04. Matkan nopein oli nyt kolmatta maailmanmestaruuttaan tiukasti jahtaava korealainen Kyou-Hyuk Lee. Hän nousi myös yhteispisteissä johtoon.

Ensimmäisen päivän jälkeen kakkosena on päivän yllättäjä, 23-vuotias hollantilainen Ronald Mulder ja kolmantena 500 metrillä nopeimman ajan luistellut japanilainen Keiichiro Nagashima.

Sekä Pekka Koskelalla että Tuomas Niemisellä päivä oli tahmea. Koskelan 1000 metriä meni aikaan 1.13,19 ja hän oli vasta 33:s. Yhteispisteissä hän on 27:s. Tuomas Nieminen luisteli 1000 metriä aikaan 1.12,41 ja sillä lohkesi 26. sija. Hän on ensimmäisen päivän jälkeen 25:s.

Obihiron uuden hallin jää on hitaampi kuin Euroopan hallien jäät. 1000 metrilläkin vain kaksi luistelijaa pystyi alittamaan 1.10 –ajan. Mika Poutalakin luisteli hitaimmat aikansa tällä kaudella, vaikka sijoitusten taso pysyi kutakuinkin sillä tasolla, millä se on ollut maailmancupeissa tällä kaudella.

– Meillä on päätähtäin edelleen olympialaisissa ja niin Mikan kuin muidenkin luistelussa näkyi meidän kova harjoitusjakso ennen tänne tuloa. Mikalla on kuitenkin mahdollisuus nousta mitaleille, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Naisten ykkösenä toiselle päivälle starttaa Sang-Hwa Lee.

Sunnuntaina luistellaan jälleen 500 metriä ja 1000 metriä.

Tulokset

Sprintteriluistelun MM-kilpailut

Obihiro, Japani 16.–17.1.2010

1000 m, miehet

1 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 1.09,44
2 Beorn Nijenhuis (Hollanti) 1.09,73
3 Samuel Schwarz (Saksa) 1.10,20
4 Dmitry Lobkov (Venäjä) 1.10,23
5 Ronald Mulder (Hollanti) 1.10,48
6 Christoffer Fagerli Rukke (Norja) 1.10,62

11 Mika Poutala (Suomi) 1.11,04

26 Tuomas Nieminen (Suomi) 1.12,41

33 Pekka Koskela (Suomi) 1.13,19

Tilanne 1. päivän jälkeen, miehet

1 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 69,940
2 Ronald Mulder (Hollanti) 70,480
3 Keiichiro Nagashima (Japani) 70,505
4 Beorn Nijenhuis (Hollanti) 70,525
5 Kang-Seok Lee (Korea) 70,575
6 Dmitry Lobkov (Venäjä) 70,615
7 Mika Poutala (Suomi) 70,780

25 Tuomas Nieminen (Suomi) 72,685

27 Pekka Koskela (Suomi) 72,745

1000 m, naiset

1 Sayuri Yoshii (Japani) 1.17,26
2 Monique Angermüller (Saksa) 1.17,59
3 Nao Kodaira (Japani) 1.17,64
4 Sang-Hwa Lee (Korea) 1.17,78
5 Lotte van Beek (Hollanti) 1.17,83
6 Sophie Nijman (Hollanti) 1.18,11

Tilanne 1. päivän jälkeen, naiset

1 Sang-Hwa Lee (Korea) 77,080
2 Sayuri Yoshii (Japani) 77,370
3 Jenny Wolf (Saksa) 77,470
4 Nao Kodaira (Japani) 77,570
5 Jing Yu (Kiina) 78,175
6 Yekaterina Malysheva 78,175