Yleisluistelijoilla EM-kilpailut Norjan Hamarissa tulevana viikonloppuna

Pikaluistelijoiden vuodenvaihteen tauko on päättymässä. Kauden kevätjakson kilpailut aloitetaan Norjan Hamarissa käytävillä yleisluistelijoiden EM-kilpailuilla tulevana viikonloppuna. Kilpailut tulevat olemaan monen luistelijan osalta näyttöpaikka tuleviin olympialaisiin. Tämä takaa kovan tason. Muutenkin tapahtumasta on tulossa värikäs, sillä kysymys on isäntämaan omista vahvoista luistelumatkoista.

Suomella on EM-luisteluissa vain yksi paikka. Paikan täyttää nuori, loppiaisaattona 20 vuotta täyttävä Seinäjoella asuva ja Oulun Tarmoa edustava Niko Räsänen. Räsänen kiersi alkukauden maailmancup-kisat ja osoitti hyvää kehitystä. Hänen valmentajansa on Timo Järvinen, joka toimii myös Hamarissa valmentajan-joukkueenjohtajan roolissa.

Kilpailujen viimeiselle matkalle eli 10 000 metrille otetaan mukaan 12 parasta luistelijaa kolmen lajin, 500 metrin, 5000 metrin ja 1500 metrin jälkeen.

– Olemme realisteja. Niko ei vielä tällä kertaa yllä 12 parhaan joukkoon. Tavoitteena on, että hän luistelee omat Euroopan ratojen ennätyksensä ja sijoittuu parhaan 20 joukkoon. Se on kova tavoite, mutta sillä mielellä menemme Hamariin, että se täyttyy. Olemme olleet harjoittelemassa muun maajoukkueen kanssa Berliinissä. Viimeistelyharjoitukset ovat sujuneet hyvin, sanoi valmentaja Timo Järvinen.

EM-kisoja voi seurata jälkilähetyksinä YLE TV2:ssa lauantain ja sunnuntaina välisenä yönä kello 0.15 – 0.55 ja myöhään sunnuntai-iltana kello 23.20 – 0.00.

Pikaluistelun EM-kilpailut / yleisluistelijat

Hamar, Norja 9.-10.1.2010

Kilpailujen alustava aikataulu (Suomen aikaa)

Lauantai 9.1.2010

klo 13.00
500 m, naiset
500 m, miehet
3000 m, naiset
5000 m, miehet

Sunnuntai 10.1.2010

klo 13.00
1500 m, naiset
1500 m, miehet
5000 m, naiset
10000 m, miehet