Niko Räsänen omaan ennätykseensä Calgaryn 1500 metrin luistelussa

Suomen pikaluistelumaajoukkueen kuopus 19-vuotias Niko Räsänen ottaa hyviä kehitysaskeleita kansainvälisillä areenoilla. Hänellä on vielä paljon työtä edessä, mutta tuloskehitys on lupaava.

Hän paransi omaa 1500 metrin ennätystään noin kaksi ja puoli sekuntia Calgaryssa luistellussa B-ryhmän kilpailussa. Aika oli 1.48,81. Sillä hän oli ryhmänsä 28:s. B-ryhmän kilpailun voitti korealainen Tae-Bum Mo ajalla 1.44,05.

Niko Räsänen luistelee Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 5000 metrin kilpailun, jossa häneltä odotetaan myös roimaa oman ennätyksen parantamista.

Ennen Räsäsen luistelua jäällä nähdään sprintterit toisessa 500 metrin kilpailussaan. Mukana suomalaisista ovat B-ryhmässä Pasi Koskela, Tuomas Nieminen ja Markus Puolakka. Myöhään lauantai-iltana kisailevat A-ryhmäläiset, jossa ovat mukana perjantaina uuden Suomen ennätyksen ja maailmancupin voiton luistellut Mika Poutala ja Pekka Koskela.

Tulokset

Pikaluistelun maailmancup

Calgary, Kanada 4.-6.12.2009

1500 m, miehet B-ryhmä

1 Tae-Bum Mo (Korea) 1.44,05
2 Simon Kuipers (Hollanti) 1.44,09
3 Aleksey Yesin (Venäjä) 1.45,22
4 Zbigniew Brodka (Puola) 1.45,48
5 Steven Elm (Kanada) 1.45,50
6 Teruhiro Sugimori (Japani) 1.45,53

28 Niko Räsänen (Suomi) 1.48,81