Pikaluistelijoilla näytönpaikka Calgaryn maailmancupissa

Pikaluistelijat ovat siirtyneet maailmancup –kilpailuihin Pohjois-Amerikan nopeille jäille. Perjantaista sunnuntaihin kisaillaan Kanadassa Calgaryssa. Seuraavana viikonloppuna on vuorossa Salt Lake Cityn osakilpailu.

Molemmat kilpailut ovat tärkeitä näyttöpaikkoja niille luistelijoille, joita ei ole vielä valittu tuleviin olympialaisiin. Tältä osin ilman paineita voivat luistella suomalaisista vain Pekka Koskela ja Mika Poutala. Muilta odotetaan vielä valitsijoita lopullisesti vakuuttavia tuloksia. Monella muulla maalla on Suomen tavoin vielä valintoja tekemättä, joten Calgaryn osakilpailusta on tulossa korkeatasoiset.

– Valmistautuminen on sujunut ongelmitta. Olemme olleet täällä noin puolitoista viikkoa ja kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä. Tiedossa ei ole mitään, mikä estäisi kauden parhaiden luistelujen tekemistä, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Suomen joukkue:

Pasi Koskela

Pekka Koskela

Tuomas Nieminen

Mika Poutala

Markus Puolakka

Niko Räsänen

Päävalmentaja Janne Hänninen.

Pikaluistelun maailmancup

Calgary, Kanada 4.-6.12.2009


Kilpailujen aikataulu (Suomen aikaa)


Perjantai 4.12.2009

klo 18.30

500 m Miehet B-ryhmä

500 m Naiset B-ryhmä

klo 21.30

500 m Naiset A-ryhmä

500 m Miehet A-ryhmä

3000 m Naiset A-ryhmä

1500 m Miehet A-ryhmä

3000 m, naiset B-ryhmä

1500 m, miehet B-ryhmä

Lauantai 5.12.2009

klo 18.30

500 m Naiset B-ryhmä

500 m Miehet B-ryhmä

klo 21.30

500 m Naiset A-ryhmä

500 m Miehet A-ryhmä

1500 m Naiset A-ryhmä

5000 m Miehet A-ryhmä

1500 m Naiset B-ryhmä

5000 m Miehet B-ryhmä

Sunnuntai 6.12.2009

klo 18.30

1000 m Naiset B-ryhmä

1000 m Miehet B-ryhmä

klo 21.30

1000 m Naiset A-ryhmä

1000 m Miehet A-ryhmä

Joukkueluistelu, naiset

Joukkueluistelu, miehet