Mika Poutala viides Berliinin toisella 500 metrillä

Mika Poutala luisteli hyvin myös toisen 500 metrin kilpailun Berliinin maailmancupin osakilpailussa. Hän sijoittui viidenneksi ajallaan 35,22.

Poutala jäi vain kahdeksan tuhannesosasekuntia neljänneksi sijoittuneelle japanilaiselle Ryohei Hagalle. Päivän nopein oli yhdysvaltalainen Tucker Fredricks. Hänen aikansa oli 35,06, jolla hän löi korealaiskaksikon Kang-Seok Leen (35,09) ja Kyou-Hyuk Leen (35,13).

Pekka Koskela sijoittui tiukassa kisassa 14:nneksi ajallaan 35,59.

Poutala oli perjantaina neljäs, joten viikonlopusta kertyi mukava cup-pistesaalis. Hän on nyt kahden 500 metrin kilpailun jälkeen viidentenä. Pekka Koskela on yhdeksäntenä.

– Mikalla oli yliyrittämistä ja rentous puuttui. Pekka horjahti startissa ja sen vuoksi ensimmäinen satanen ei mennyt lähellekään normaalilla tavalla, analysoi päävalmentaja Janne Hänninen A-ryhmäläisten luisteluja.

– Aamupäivän B-ryhmässä Markus Puolakka sai hyvän startin, mutta hyvän lopputuloksen esti pari horjahdusta. Pasi Koskelan luistelu oli hyvä. Tuomas Nieminen yritti jälleen liikaa ja rentous oli tipotiessään. Kaiken kaikkiaan tämä oli ensimmäisen kisan tyypillistä hakemista kaikkien osalta. Korealaiset näyttävät olevan hyvässä vauhdissa, mutta meillä on vara parantaa vielä roimasti, jatkoi Hänninen.

Maailmancupin luistelut jatkuvat seuraavana viikonloppuna Hollannin Heerenveenissä.

Tulokset

Pikaluistelun maailmancup, Berliini, Saksa

500 m, miehet A-ryhmä

1 Tucker Fredricks (USA) 35,06
2 Kang-Seok Lee (Korea) 35,09
3 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 35,13
4 Ryohei Haga (Japani) 35,22
5 Mika Poutala (Suomi) 35,22
6 Joon Mun (Korea) 35,26

14 Pekka Koskela 35,59

Maailmancupin pistetilanne

Miehet 500 m

1 Kang-Seok Lee (Korea) 180 pistettä
2 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 150
3 Tucker Fredricks (USA) 116
4 Keiichiro Nagashima (Japani) 115
5 Mika Poutala (Suomi) 110
6 Ryohei Haga (Japani) 100

9 Pekka Koskela (Suomi) 66