Suomella sprintteriluistelijoiden ykkösryhmä koko maailmassa

Viiden pikaluistelijan pääseminen talviolympialaisiin nousi päävalmentaja Janne Hännisen tavoiteasetannassa ykkösasiaksi, kun Suomen Luisteluliiton maailmancupin joukkue oli kokoontunut Helsinkiin pitämään kaudenavauksen tiedotustilaisuuttaan.

– Meillä on niin tasokas sprintteriryhmä, että mistään maasta ei löydy vastaavaa, vakuutti Hänninen.

– Valmistautuminen tähän kauteen on sujunut hyvin. Olemme leireilleet kahdessa ryhmässä ja valmentautuminen on mennyt jo aikaisemmin hyväksi koettuja tapoja noudattaen. Jo Hamarin katsastuskilpailu osoitti, että vauhtia löytyy. Ilahduttavaa on se, että meidän joukkueen nuorimmat luistelijat ovat kehittyneet hyvin. Markus Puolakkaa ei ole polvikivut nyt haitanneet ja 19-vuotiaan Niko Räsäsen nouseminen yleisluistelijana joukkueeseen ovat hyviä asioita, jatkoi päävalmentaja Hänninen.

– Olympialaisten pikaluisteluhalli Richmondissa on meille sopiva paikka. Se on ”eurooppalainen halli” ja ainakaan olosuhteet eivät estä menestymistä. Nyt jo alkukauden maailmancupeissa nähdään, missä vauhdissa olemme muihin nähden. Olympiavuosi nostaa varmasti tasoa vielä entisestäänkin, sanoi Hänninen.

– Oma ohjelmani on ollut sama kuin useana vuonna aikaisemminkin. Vaikka Hamarin katsastuskisan aikoihin ripuli vei voimia, niin 500 metriä meni siihen nähden yllättävän hyvin. Kaikki näyttää hyvältä. Olympiavuosi antaa tietysti lisämotivaatiota. Tärkeää on, että oikea herkkyystaso löytyy. Silloin tulee tulosta, kertoi Pekka Koskela.

– Tavoitteenani on mitali olympialaisista ja MM-kilpailuista, ilmoitti puolestaan Mika Poutala.

– Olympialaiset ovat varmasti antaneet lisäintoa harjoitteluuni. Olen ottanut pyöräilyn entistä vahvemmin kesän harjoitteluun mukaan ja sillä on ollut myönteinen vaikutus, jatkoi Poutala.

Kauden ensimmäinen maailmancupin osakilpailu luistellaan Berliinissä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Luistelijat matkustavat jo tulevan viikonloppuna Saksaan valmistautumaan cup-avaukseen. Marraskuussa on vielä Heerenveenin ja Hamarin osakilpailut. Joulukuussa ovat vuorossa Pohjois-Amerikan, Calgaryn ja Salt Lake Cityn, nopeat jäät.