Kiiskinen ja Sisso-Koriseva Masters Cupin valtiaat

Pentti Kiiskinen ja Marja Sisso-Koriseva ottivat mestaruudet kautta aikojen ensimmäisessä Masters Cupissa.

Masters Cupissa ikäluokat 30 – 85 vuotta yhdistettiin yhteen sarjaan ikäluokkakohtaisen kertoimen avulla. Kerroin on saatu vertaamalla ikäluokkien maailmanennätyksiä keskenään.

Masters Cupissa oli yhteensä 6 osakilpailua ja 14 luisteltavaa matkaa, joista kymmenen parhaan matkan pisteet laskettiin lopputuloksiin. Sekä Pentti Kiiskinen miehissä että Marja Sisso-Koriseva naisissa voittivat sarjansa maksimipistein. Miehissä Matti Kilpeläinen sijoittui toiseksi ja Vesa Isoviita kolmanneksi. Naisten sarjan kakkonen oli Sirpa Grönberg ja kolmas Maritta Maanpää.

Cupissa oli mukana kaikkiaan 29 miesluistelijaa ja 3 naisluistelijaa. Alkuepäilyjen jälkeen kilpailumuoto todettiin sekä luistelijoiden että kilpailujen järjestäjien taholta toimivaksi ja sarjaa aiotaan jatkaa pienin muutoksin myös tulevalla kaudella.

Lopputulokset