Mika Poutala 10:s MM-kilpailuiden 1000 metrillä

Tulevassa olympiahallissa Kanadan Richmondissa käynnissä olevissa pikaluistelun matkakohtaisissa MM-kilpailuissa nähtiin ensimmäiset suomalaissuoritukset myöhään perjantaina Suomen aikaa. Mika Poutala luisteli 1000 metrillä kymmenenneksi ja reisivammasta toipunut Pekka Koskela sijalle 20.

Tiukan kilpailun voitti Yhdysvaltojen Trevor Marsicano ajalla 1.08,96. Viime viikonloppuna ensimmäisenä Pekka Koskelan nimissä olleen maailmaennätyksen alittanut 19-vuotias Marsicano päihitti niukasti toiseksi tulleen kanadalaisen Denny Morrisonin, joka luisteli ajan 1.09,00. Vielä niukempi ero oli Morrisonin ja kolmanneksi jääneen 1000 metrin yhdysvaltalaisen ME-miehen Shani Davisin välillä. Davisin aika oli 1.09,02.

Poutala luisteli ajan 1.10,26, joka riitti kymmenenteen sijaan. Koskela, joka kuntoutui tammikuisesta reisivammastaan kauden päättäviin MM-kilpailuihin, jäi Poutalasta reilut puoli sekuntia ajalla 1.10,80 ja oli 20:s.

Tulokset

Pikaluistelun matkakohtaiset MM-kilpailut

Richmond, Kanada

Miehet 1000 m

1.Trevor Marsicano (USA) 1.08,96
2. Denny Morrison (Kanada) 1.09,00
3. Shani Davis (USA) 1.09,02
4. Stefan Groothuis (Hollanti) 1.09,25
5. Jan Bos (Hollanti) 1.09,27
6. Simon Kuipers (Hollanti) 1.09,37

10. Mika Poutala (Suomi) 1.10,26

20. Pekka Koskela (Suomi) 1.10,80