Poutala mc-cupin finaalin 1000 metrillä 12:s – Koskelan ME-aikaa parannettiin kahdesti

Pikaluistelun maailmancupin 1000 metrin finaali oli tulostasoltaan hurja. Pekka Koskelan nimissä ollut 1000 metrin maailmanennätys 1.07.00 rikottiin kahden luistelijan voimin. Ensin nuori, kuukauden päästä 20 vuotta täyttävä yhdysvaltalainen Trevor Marsicano luisteli 1.06.88, mutta hänen jälkeensä sprintterein maailmanmestari, yhdysvaltalainen Shani Davis pisteli matkan vielä kovempaa. Marsicanon ME kesti vain hetken, kun kellot pysähtyivät aikaan 1.06,42.

1000 metrin kilpailussa ainoana suomalaisena mukana ollut Mika Poutala luisteli matkan aikaan 1.08,36. Hän oli kilpailun 12:s.

– Kärjen vauhti oli täällä huikea! Mutta myös Mika luisteli hyvin. Hänen luistelussaan alku oli hyvä, mutta hän hiipui lopussa niin, että oma ennätys jäi rikkomatta. Katsotaan mikä on kaiken kaikkiaan tilanne tulevissa MM-kilpailuissa, kun palataan täältä ylhäältä meren pinnan tasolle, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Poutala luistelee vielä 100 metrin kilpailun.

Tulokset

1000 m, miehet

1 Shani Davis (USA) 1.06,42 (Uusi ME)
2 Trevor Marsicano (USA) 1.06,88
3 Denny Morrison (Kanada) 1.07,11
4 Stefan Groothuis (Hollanti) 1.07,52
5 Yevgeny Lalenkov (Venäjä) 1.07,97
6 Keiichiro Nagashima (Japani) 1.08,09

12 Mika Poutala (Suomi) 1.08,36