Suomalaisilla hyvä toinen päivä Moskovan MM-jäällä – Koskela neljäs ja Poutala kuudes

Suomalaisluistelijoilla Pekka Koskelalla ja Mika Poutalalla oli hyvä toinen päivä sprintteriluistelijoiden MM-kilpailuissa Moskovassa.

Nihkeästi sujuneen ensimmäisen päivän jälkeen Koskela pystyi parantamaan kokonaiskilpailusijoitustaan ja nousi neljänneksi. Poutala nosti sijoitustaan vielä enemmän. Pahan flunssan kourissa luistellut Poutala oli ensimmäisen päivän jälkeen 10:s, mutta hyvin mennyt toinen päivä nosti sijoituksen kuudenneksi

Päätöslajissa 1000 metrillä oli dramatiikkaa, sillä Pekka Koskelan parina luistellut ja kolmannessa perättäisessä MM-kullassa kiinni ollut korealainen Kyou-Hyuk Lee kaatui ja oli viedä mennessään Koskelan. Suomalainen pelastui kaatumiselta hyppäämällä korealaisen yli. Siitä huolimatta Koskela luisteli ajan 1.09,81 ja oli matkan kuudes.

Myös Poutala luisteli hyvän tonnin. Hänen aikansa oli 1.10,42. Matkan voitti uudella rataennätyksellä yhdysvaltalainen Shani Davis, joka luisteli erinomaisen ajan 1.08,66. Se nosti Davisin maailmanmestariksi. MM-hopealla tuli japanilainen Keiichiro Nagashima ja MM-pronssi lyötiin hollantilainen Simon Kuipersin käteen.

– Tämä päivä osoitti, että meidän molemmat luistelijat ovat kunnossa. Tämä oli oikein hyvä päivä niin Pekan kuin Mikankin osalta. Pekalla oli tänään tonnilla huonoa onnea ja hänellä olisi ollut mahdollisuus uusiakin päätösmatka, mutta sitä hän ei tehnyt. Näistä kisoista saimme lisäoppia. Meidän on oltava vieläkin tarkempia niin välineiden kuin terveydenkin osalta, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Naisten mestaruuden otti Kiinan Beixing Wang. Hopealle luisteli ennakkosuosikki saksalainen Jenny Wolf.

Tulokset

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut

18.1.2009 Moskova

1000 m, miehet

1 Shani Davis (USA) 1.08,66
2 Denny Morrison (Kanada) 1.08,77
3 Yevgeny Lalenkov (Venäjä) 1.09,52
4 Simon Kuipers (Hollanti) 1.09,55
5 Stefan Groothuis (Hollanti) 1.09,70
6 Pekka Koskela (Suomi) 1.09,81

14 Mika Poutala (Suomi) 1.10,42

Lopputulokset, miehet

1 Shani Davis (USA)139.560
2 Keiichiro Nagashima (Japani) 139.720
3 Simon Kuipers (Hollanti) 140.450
4 Pekka Koskela (Suomi) 140.580
5 Denny Morrison Kanada) 141.125
6 Mika Poutala (Suomi) 141.370

Lopputulokset, naiset

1 Beixing Wang (Kiina) 152,475
2 Jenny Wolf (Saksa) 153,410
3 Jing Yu (Kiina) 153,740
4 Margot Boer (Hollanti) 154,165
5 Peiyu Jin (Kiina) 154,590
6 Anni Friesinger (Saksa) 154,665