Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -luettelon muutokset vuodelle 2009

Maailman Antidopingtoimisto WADA on julkaissut vuonna 2009 noudatettavan luettelon kielletyistä aineista ja menetelmistä urheilussa.

Luokittelua ”tavallisiin” ja ”koviin” dopingkeinoihin on nyt muutettu siten, että luokittelu mahdollistaa vuoden 2009 alusta voimaantulevan Maailman antidopingsäännöstön mukaiset joustavammat tuomiot dopingrikkomuksista. ”Kovien” dopingaineiden, esimerkiksi anabolisten steroidien, EPO:n ja amfetamiinin kaltaisten piristeiden sekä erilaisten manipulaatiomenetelmien käytöstä tulee edelleen saamaan pääsääntöisesti 2 vuoden urheilun toimintakiellon. Valtaosa dopingaineista tulee kuitenkin kuulumaan ”tavallisiin” dopingaineisiin, joiden osalta toimintakiellon pituus riippuu siitä, onko käytön yhteydessä osoitettavissa lieventäviä tai raskauttavia asianhaaroja.

Hiustenlähtöä estävät dutasteridi ja finasteridi ovat ensi vuoden alusta sallittuja. Niitä voi käyttää ilman erivapautta. Suomesta saatavilla olevia lääkevalmisteita, jotka sisältävät dutasteridiä tai finasteridiä ovat Avodart, Finasterid, Finasteride, Gefina, Propecia, Proscar ja Tifisterid.

Diureetit eivät ole enää kiellettyjä silmätipoissa. Sallituiksi tulevia valmisteita ovat esimerkiksi Azopt ja Trusopt.

Suonensisäistä nesteytystä käsitteleviä sääntöjä on jälleen muutettu, mutta ne eivät edelleenkään ole täysin yksiselitteisiä. Väärin perustein suoritetun nesteytyksen valvonta tulee olemaan haasteellista.

Uudet pitkävaikutteiset, punasolutuotantoa lisäävät EPO-johdannaiset (Hematide, C.E.R.A., Mircera) on uudessa listassa kielletty.

Uusia kiellettyjä aineita ovat geenidopingiin luettavat aineenvaihduntahäiriöiden ja diabeteksen hoitoon kehitteillä olevat ns. PPAR-delta-agonistit sekä AMPK-agonistit (esimerkiksi AICAR). Näiden aineiden geenien kautta välittyvät vaikutukset muistuttavat elimistössä kestävyysharjoittelun aikaan saamia vaikutuksia. Siten näillä aineilla voi lisätä kestävyyttä tai saada liikunnan myönteisiä vaikutuksia harjoittelematta.

WADA on säilyttänyt nuhalääkkeissä yleisen pseudoefedriinin (Aerinaze, Cirrus, Clarinase, Duact) sallittuna aineena. Pseudoefedriini kuuluu kuitenkin tarkkailtavien aineiden listalle muiden lievien piristeiden tapaan. Tarkkailtavan aineen laajamittainen käyttö voi johtaa siihen, että aine kielletään tulevaisuudessa.

Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n internetsivuilla ja painettuna julkaisuna ilmestyvä kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2009 perustuu WADA:n luetteloihin. ADT julkaisee uudet luettelot internetsivuillaan 1.1.2009.

Timo Seppälä
ADT – lääketieteellinen johtaja

************************
Lisätietoja Antidopingtoimikunnasta