Turun kesäkisat luisteltiin helteisessä säässä

Turussa vietettiin helteiset rullaluistelukilpailut lauantaina 7.6. Osallistujia oli ennätysmäiset 51, joista ilahduttavan moni lapsia ja nuoria.

Kilpailun järjestäjänä toimi Suomen Luisteluliitto yhteistyössä Turun Urheiluliiton luistelujaoksen kanssa.

Kilpailut aloitettiin vauhdikkaasti 200 metrin aika-ajoilla Pansion radalla, jossa Teemu Ylänen teki upean luistelun aikaan 17,58. Sprinttilähtöjen jälkeen siirryttiin Kupittaan uudelle matoradalle luistelemaan pidemmät matkat.

Alla olevassa tuloslistassa olevat sijoitukset määräytyvät yhteispisteiden mukaan. 200 metrin ajat ovat suluissa. Pisteiden mennessä tasan, pidempi matka määrää sijoituksen.

Kilpailut olivat samalla yksi Finnish Inline Cup:n osakilpailuista. FIC on kotimainen maratonrullaluistelijoiden rankingsysteemi, johon tällä kaudella kuuluvat Loimaan korttelikilpailut, Äetsän puolimaraton, Pansion ratakilpailu sekä kolme parasta maratonia neljästä mahdollisesta (Messilä, Forssa, Savonlinna ja Kuopio).

Seuraavaksi Kupittaan radalla kilpaillaan SM-mitaleista 4. – 5.7.2008. Saman viikonlopun sunnuntaina (6.7.) on maantiekilpailut Kakskerrassa, jossa luistelevat sekä kuntoilijat että kilpailijat.

FIC

Naiset Yl (200 m, 500 m, 5000 m)

  1. Maarit Mäntysaari, Mesuca 9p (22,77) FIC 20p
  2. Anneli Kymäläinen, SalVi 8p (21,89) FIC 18p
  3. Eija Rantala-Sorsa, Muurlan Vihuri 6p (23,35) FIC 16p
  4. Sirpa Grönberg, TaSi 3p (26,85) FIC 14p

FIC

Miehet Yl (200 m + 500 m + 10 000 m)

  1. Teemu Ylänen, HTL 65p (17,58) FIC 20p
  2. Eerik Idarand, Viro/HTL 64p (19,39) FIC 18p
  3. Jani Suihkonen, HTL 58,5p (20,25) FIC 16p
  4. Esa Lottanen, HTL 58p (19,54) FIC 14p
  5. Jari Lepola, LPGP 51,5p (20,25) FIC 12p
  6. Taneli Kerola, LPGP 51p(19,73) FIC 10p
  7. Samuli Laulumaa, Lappeen Riento 49p (19,98) FIC 9p
  8. Petri Rantamaa, LPGP 46p (19,70) FIC 8p
  9. Julius Lepola, LPGP 42p (20,83) FIC 7p
  10. Esa Klaavu, Radical Sport 38p (20,73) FIC 6p
  11. Risto Laitinen, HTL 36p (21,91) FIC 5p
  12. Juha Ruokonen, Lappeen Riento 30p (21,88) FIC 4p
  13. Sami Koivula, TuUL 29p (21,39) FIC 3p
  14. Jari-Pekka Huippula, Radical Sport 26p (22,38) FIC 2p
  15. Jorma Reijonen, TuUL 25p (21,41) FIC 1p
  16. Jaakko Ajanki, HTL 23p (21,66)
  17. Taisto Nuutinen, Paimio 20p (21,55)
  18. Tommi Laaksonen, LahLu 17p (22,01)
  19. Markku Allen, TaSi 12p (22,15)
  20. Kristian Plit, TuUL 20p (23,26)
  21. Mika Ojanen, LahLu 4p (24,07)

Naiset 40 (200 m, 500 m, 3000 m)

  1. Merja Sätilä-Merta 4p (26,90)
  2. Marjo Sisso- Koriseva, Vatta 3p (23,26)

Miehet 50 (200 m, 500 m, 3000 m)

  1. Kari Heinonen, TaSi 6p (23,18)
  2. Tapani Partanen, LahLu 3p(23,83)

Miehet 70

  1. Mikko Saarinen (23,07)

Lapset ja nuoret (200 m, 500 m)

Pojat s.1993 -1994

  1. Toni Mattila, SalVi (23,36)

Tytöt s. 1993 – 1994

  1. Evelin Idarand, Viro / HTL (23,22)

Tytöt s. 1995 -1996

  1. Julia Salo, TuUL (23,87)
  2. Roosa Maanpää, TuUL (26,02)
  3. Pinja Puhtila, TuUL (26,94)

Pojat s.1997 – 1998

  1. Niki Finnström, LahLu (26,29)
  2. Oskari Virtanen, TuUL (32,61)

Tytöt s. 1997 – 1998

  1. Janina Kymäläinen, SalVi (27,54)

Pojat s. 1999 – 2000

  1. Otto Kymäläinen, SalVi (27,54)
  2. Petja Puhtila, TuUL (28,06)
  3. Max Ojanen, LahLu (31,36)
  4. Jere Mattila, SalVi (32,14)
  5. Mikael Nilosaari, LahLu (33,16)

Tytöt s. 1999 – 2000

  1. Stella Ojanen, LahLu (40,64)