Suomalaisluistelijat MM-mitalijahdissa Japanissa

Pikaluistelijoilla on vielä kauden päätteeksi tosi kysymyksessä, kun he taistelevat torstaista sunnuntaihin Japanissa Naganon ”M-aalto”–hallissa matkakohtaisista MM-mitaleista.

Suomalaisluistelijat Pasi Koskela, Pekka Koskela, Mika Poutala ja Risto Rosendahl ovat Japanissa mitalit mielessä. Erityisesti Pekka Koskelan ja Mika Poutalan osalta odotukset eivät ole katteettomia. Kauden päätökseen jalkavammastaan kuntoutunut 1000 metrin ME:n omistaja Pekka Koskela on varteenotettava mitaliehdokas 1000 metrillä. Myös Mika Poutalan tavoitteena on mitali hänen paremmalla matkallaan eli 500 metrillä. 1000 metrin mitalit ratkaistaan yhdellä luistelulla, mutta 500 metrillä luistellaan kahdesti ja yhteisaika (-pisteet) ratkaisee.

– Kaikin puolin mielenkiintoinen viikonloppu tulossa. Kausi on ollut pitkä ja osa luistelijoista valittaa väsymystä. Meidän tilanteemme on kuitenkin hyvä. Luistelijoillamme on vielä täysi intohimo päällä. Pekan luistelu näyttää teknillisesti erittäin hyvältä ja hänellä on menestymisen nälkää. Myös Mikan luistelu on hyvin mallillaan ja motivaatio kohdallaan. Riston ja Pasin osaltakin tilanne on oikein hyvä, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Ohjelma

Pikaluistelun matkakohtaiset MM-kilpailut

6.-9.3.2008 Nagano, Japani

(ajat alustavia Suomen aikoja)

Torstai 6.3.2008

klo 08.00
1500 m naiset
5000 m miehet

Perjantai 7.3.2008

klo 05.30
500 m miehet, (1. kilpailu )
3000 m naiset
500 m miehet (2. kilpailu)

Lauantai 8.3.2008

klo 06.00
500 m naiset (1. kilpailu)
1000 m miehet
500 m naiset (2. kilpailu)
10000 m miehet
Joukkueluistelu, naiset

Sunnuntai 9.3.2008

klo 08.00
1000 m naiset
1500 m miehet
5000 m naiset
Joukkueluistelu, miehet