Poutala 1000 metrin viidenneksi maailmancupissa Hamarissa – Koskela poissa

Mika Poutala luisteli uransa parhaan 1000 metrin kilpailunsa Norjan Hamarissa. Hän teki parhaan Euroopan radoilla luistelemansa ajan 1.08,92 ja sijoittui sillä kovatasoisessa ja erittäin tasaisessa kilpailussa viidenneksi.

Sijoitus on hänen parhaansa maailmancupeissa. Kilpailun voitti vain 36 sadasosaa Poutalaa paremmalla ajalla kanadalainen Denny Morrison.

– Yllättävän hyvä veto. Sain hyvän lähdön ja parhaan ensimmäisen kierroksen mitä koskaan olen tonnilla luistellut. Vauhti tippui vielä viimeisellä kierroksella, mutta sain pidettyä parini Erben Wennemarsin takanani, vaikka ajattelin hänen vetävän edelläni minua hyvään aikaan. Häntä ei kuitenkaan näkynyt. Selän taakse jäi tänään monta kovaa tonnin menijää, iloitsi Mika Poutala.

A-ryhmässä luisteli myös Pasi Koskela. Hänen luistelussaan näkyi sairastelu. Kovien pitkien harjoitteluvetojen puuttuessa Pasi Koskela sai ajan 1.11,49 ja oli ryhmän 20:s.

Pekka Koskela katsoi parhaimmaksi jättää myös 1000 metrin matka väliin edellisen päivän 500 metrin tavoin.

– Kävimme Mikan kanssa ennakkoon läpi, miten hänen kannattaisi aloittaa. Keskustelu tepsi, hän aloitti aggressiivisesti ja sai hyvän alun. Hyvä luistelu Mikalta. Pasi hakee vielä kuntoaan, hän jäi tänään lähes sekunnin tällä kaudella Euroopassa luistelemasta ajastaan, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Risto Rosendahl ja Tuomas Nieminen luistelevat vielä tänään 1000 metrin B-ryhmän kilpailun.

Tulokset