Mika Poutala luisteli kolmanneksi mc:n 500 metrillä Norjassa

Mika Poutala luisteli erinomaisen maailmancupin 500 metriä ja sijoittui kolmanneksi ajallaan 34,88 Norjan Hamarin kisojen toisena päivänä.

Matkan ykkönen oli jälleen Jeremy Wotherspoon kovalla eurooppalaisten ratojen ajalla 34,31. Hänen ja Poutalan väliin kiilasi korealainen Joon Mun ajalla 34,75.

A-ryhmässä luistellut Tuomas Nieminen luisteli ajan 35,90 ja oli ryhmän 19:s.

B-ryhmässä luistellut Pasi Koskela parantaa edelleen. Hän luisteli B-ryhmässä ajan 35,46 ja hän lähenee matkakohtaisten MM-kisojen paikkaa. Pasi Koskela oli B-ryhmän viides.

Perjantaina kolmanneksi 500 metrillä luistellut Pekka Koskela ei startannut 500 metrille, vaan säästeli jalkaansa huomiselle 1000 metrille.

– Sain tänään paremman lähdön kuin eilen ja ensimmäiset 200 metriä olivat tosi hyviä. Sain muutenkin rennon suorituksen ja tavoite palkintokorokepaikasta täyttyi, iloitsi Mika Poutala.

– Paranee koko ajan. Nyt vuodenvaihteen terveysongelmat ovat takana ja alan pääsemään perustasolle, kertoi puolestaan hyvän viisisatasen luistellut Pasi Koskela.

– Onhan se iloinen asia, että meillä on ollut perättäisinä päivinä luistelija palkintokorokkeella ja siellä ei ole sama mies. Kaikki luistelijamme ovat luistelleet parhaat eurooppalaisten ratojen aikansa täällä, iloitsi puolestaan päävalmentaja Janne Hänninen suomalaismenestystä.

Tulokset