Poutala iloisella mielellä jatkamaan maailmancup -kisoja

Viime viikonloppuna sprintteriluistelijoiden MM-kilpailuissa Hollannissa hyvin menestynyt Mika Poutala on kääntänyt ajatukset jo tulevana viikonloppuna Norjan Hamarissa luisteltaviin maailmancupin osakilpailuihin.

Mika Poutalan mielialaa nosti entisestään keskiviikkona vastaanottama uutinen 15.000 euron urheilija-apurahan saamisesta. Näin Poutala nousi apurahan saajana maailmanennätysmies Pekka Koskelan rinnalle, jolle myönnettiin samanlainen apuraha.

– Apurahan saaminen oli iloinen uutinen. Oikeastaan se pelastaa tulevaisuuteni luistelijana. Nyt voin keskittyä urheilemiseen, eikä tarvitse käydä pätkätöissä hankkimassa helpotusta omaan talouteen. Olen ollut välillä rahan kanssa tiukalla. Tämä tuli tarpeeseen, iloitsi Mika Poutala.

– Olen palautunut viime viikonlopusta hyvin. Pidin parin päivää lepoa ja nyt olen valmis taistelemaan mitalista Hamarissa. Itseluottamus kasvoi roimasti viime viikonloppuna ja senkin puolesta tuntuu mukavalta lähteä Hamariin, jatkoi Poutala.

– Mika on varmasti hyvässä iskussa Norjassa. Samoin Pekka Koskela tulee olemaan jo paremmalla tasolla kuin Heerenveenissä, sillä hän sai taas yhden palautumisviikon ja se on tehnyt hyvää. Uskon, että Pasi Koskelakin on menossa sairastelunsa jälkeen eteenpäin. Tuomas Nieminen luisteli MM-kisoissa lupaavasti ja odotan häneltäkin yhä paranevia suorituksia. Risto Rosendahl palaa maailmancup –jäälle tauon jälkeen. Hän luisteli SM-kisoissa hyvin ja Risto tulee luistelemaan hyvin myös Hamarissa. Toipilaista myös Jarmo Valtonen on nyt kunnossa ja valmis antamaan näyttöjä loppukautta ajatellen, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Ohjelma

Pikaluistelun maailmancupin osakilpailu 25.-27.1.2008

Hamar, Norja

(Suomen aikaa)

Perjantai 25.1.2008

klo 17.00

500 m, naiset B-ryhmä
500 m, miehet B-ryhmä

klo 18.00

500 m, naiset A-ryhmä
500 m. miehet A-ryhmä
1500 m, naiset A-ryhmä

klo 20.00

1500 m, naiset B-ryhmä

Lauantai 26.1.2008

klo 12.45

500 m, naiset B-ryhmä
500 m, miehet B-ryhmä

klo 14.00

500 m, naiset A-ryhmä
500 m, miehet A-ryhmä
5000 m, naiset A-ryhmä
1500 m, miehet A-ryhmä

17.00

1500 m, miehet B-ryhmä
5000 m, naiset B-ryhmä

Sunnuntai 27.1.2008

klo 10.30

10000 m, miehet B-ryhmä

klo 14.00

1000 m, naiset A-ryhmä
1000 m, miehet A-ryhmä
10000 m, B-ryhmä

17.30

1000 m, Miehet B-ryhmä
1000 m, Naiset, B-ryhmä