Syksyn ensimmäinen jääleiri sujunut hyvin

Susanna Potka ja Pia Humisto leireilevät parhaillaan Saksan Erfurtissa. Kaksiviikkoisen leirin puoliväliin asti kaikki on sujunut hyvin.

Ohjelmassa on ollut luistelun lisäksi pyörälenkkejä ja monitoimiharjoituksia. Jäällä on keskitytty tekniikan hiomiseen.
– Tekniikka on taas mennyt eteenpäin, mutta vielä on muutamia juttuja, mitä erityisesti yritetään parantaa, kertoo Susanna.

Intervalliharjoituksissa on saatu myös jalat maitohapoille. Siitä huolimatta luistelu maistuu hyvälle.
– Jäällä olo tuntuu mahtavalta pitkän kesätauon jälkeen, hehkuttaa Pia.

Sää suosi leirin alkua, mutta nyt sää on ollut sateinen ja tuulinen. Pyörälenkkeily saksalaisessa maisemassa on silti ollut piristävää.
– Lenkit täällä ovat aivan erilaisia kuin kotona. Maisemat ovat upea. On paljon isoja ylä- ja alamäkiä, kertoo Pia.

Leiriläiset palaavat Suomeen 5.10. Paluu Erfurtiin on edessä jo 11.10.