Porin leirillä osallistujaennätys!

Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat… Siitä se aina lähti, uusi päivä ja uudet kujeet. 24.-26.8.2007 järjestettiin Porissa hopealuistinikäisten ja hieman vanhempienkin luistelijoiden järjestyksessä 3. kesäleiri.

Leiri oli sensaatio, kokonaisvahvuus leirillä oli 62 henkilöä, josta jopa 39 ihan ensikertalaista. Valmentaja- ja ohjaajaresurssit olivat myös määrällisesti mittavat. 11 valmentajaa ja ohjaajaa eri puolilta Suomea takasi nuorille mukavat ja innostavat harjoitustunnit sekä muuta kivaa koko leirin ajaksi.

Nuoret oli jaettu kolmeen iänmukaiseen harjoitusryhmään. Nuorempien ryhmää ohjasi Jorma Humisto, Suvi Vuorinen ja Osmo Oras. Toiminta oli mukavan leikkipainotteista, mutta välillä ihan oikeata luisteluharjoitustakin. Junioriryhmää valmensi Pirjo Lehtinen, Ari Hiltunen ja Mikko Yli-Ojanperä. Tämän ryhmän harjoiteluun kuului jo tekemisen meininki. Opetettiin uusia Tanoke-harjoitteita, liikkuvuus-, rytmi- ja lihaskuntoharjoitteita sekä lajiharjoituksilla saatiin ne peput hieman puuduksiin. Seinoriryhmän valmentajina toimivat Matti Kettunen, Ilkka Jussila, Timo Järvinen, Joonas Kalari ja päivävierailulla ollut helsinkiläisvahvistus Topi Kihlanki. Seniorit harjoittelivat jo ihan oikeasti. Välillä kovaa ja ajoittain hieman palautellen. Kehonhallintaliikkeet taisivat olla heillekin uusinta uutta juttua.

Uutta leirillä oli se, että nuoret toimivat aamuisin jumpan vetäjinä. Pojista ja tytöistä muodostettu kuuden hengen esivoimisteluryhmä hyppyytti erinomaisesti ohjaten musiikin tahdissa hien pintaan ja aamukankeus häilyi venytysten muodossa. Kaikki leiriläiset osallistuivat tähän mukavaan aamuherätykseen. Hyvä nuoret!

Panda-kisailu oli leirin kohokohta. Kisassa sai tuoda esiin omaa osaamistaan niin taidoissa kuin kestävyydessäkin. Joukkueet olivat ennalta jaettu eri ikäisiin osallistujiin. Panda-tuotekasseja arvottiin leiri lopuksi. Onni suosi viittä nuorta urheilijaa. Kiitos Pandalle!

Leiriaika toimi samalla ohjaajien koulutuksena. Jokainen ohjaaja joutui kirjaamaan ylös oppimiaan asioita ja raportoimaan kuulemastaan ja näkemästään leirin jälkeen. Mitä minä tänään opin…!

Seuraavan kerran kokoonnumme yhteen jääleirillä Seinäjoella. Lokakuun 27.-28. päivä järjestetään suuri hopearyhmän jääleiri. Aikaa siihen on vielä jonkun verran, joten hyödyntäkää aika hyvin harjoitellen.

Kiitokset kaikille leiriläisille mukanaolosta. Järjestävän seuran toimijoille, ja ennen kaikkea, jälleen kerran niin loistaville taustajoukoille, jotka takasivat sen, että polttoaine ei päässyt loppumaan. ISO KIITOS !

Pirjo Lehtinen

SLL nuorten valmentaja