Rosendahl SE-ajalla 10:nneksi MM-kilpailujen 1500 metrillä

Hyvään vireeseen viimeisen kuukauden aikana päässyt Risto Rosendahl paransi viikon vanhaa SE-aikaansa matkakohtaisen maailmanmestaruuskilpailujen 1500 metrillä.

Rosendahl luisteli ajan 1.45,46, jolla hän sijoittui kovatasoisessa kilpailussa kymmenenneksi. Yhdysvaltalainen Shani Davis luisteli kisojen kaksoismestariksi luistelemalla 1.42,39. Hänen nimissään oleva ME-aika jäi vain seitsemän sadasosan päähän. MM-hopeaa otti hollantilainen Erben Wennemars ennen kanadalaista Denny Morrisonia.

– En nyt aivan täysin tyytyväinen ole, sillä tavoittelin alle 1.45:n aikaa. Tosin olin vähän huolissani ennen starttia, sillä viime päivät olen ollut flunssainen ja tässä on saanut olla tarkkana, että se ei pahentunut. Toisaalta olen hyvin tyytyväinen, sillä kaksi viimeistä vuotta ei ole ollut riemukulkua. Nyt viimeiset viikot ovat osoittaneet, että satsaus näihin viimeisiin kilpailuihin kannatti, kertoi Risto Rosendahl.

Toinen matkalle osallistunut suomalainen Jarmo Valtonen luisteli myös oman ennätyksensä. Hän sijoittui 18:nneksi ajalla 1.47,15. Aika ja sijoitus ei kuitenkaan tyydyttänyt Valtosta.

– Tällä jäällä olisi pitänyt pystyä vielä parempaan. Minulla on ollut samantapainen flunssa kuin Ristollakin, johtunee täällä olevasta kuivasta ilmasta. Luistelu kulki viimeistä kierrosta lukuun ottamatta kohtalaisesti, mutta viimeiselle ei riittänyt enää puhtia, kertoi Jarmo Valtonen.

Pikaluistelun matkakohtaiset MM-kilpailut

Salt Lake City, USA

1500 m, miehet

1 Shani Davis (USA) 1.42,39

2 Erben Wennemars (Hollanti) 1.42,80

3 Denny Morrison (Kanada) 1.42,88

4 Joon Mun (Korea) 1.43,87

5 Steven Elm (Kanada) 1.44,74

6 Håvard Bøkko (Norja) 1.44,85

10 Risto Rosendahl (Suomi) 1.45,46

18 Jarmo Valtonen (Suomi) 1.47,15