Kramer luisteli 10 000 metrin ME:n ja voitti ylivoimaisesti yleisluistelijoiden MM:n

20–vuotias hollantilainen Sven Kramer ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan teki yleisluistelijoiden MM-kilpailujen viimeisessä lajissa 10000 metrillä uuden huikean ME:n 12.49,88.

Kramer luisteli viimeisessä parissa ja kun hänen pahin uhkaajansa italialainen Enrico Fabris joutui tyytymään toiseksi viimeisessä parissa aikaan 13.10,80, niin Kramerilla ei ollut mitään painetta. Nuori hollantilainen näytti ylivoimansa ja paransi omissa nimissään ollutta maailmanennätystä yli kahdella sekunnilla.

Maailmanmestaruuskilpailut olivat toisinto Italiassa luistelluille Euroopan mestaruuskilpailuille. Kramer otti myös siellä kultaa, Fabris hopeaa ja hollantilainen Carl Verheijen pronssia. Myös MM-kilpailujen nelonen norjalainen Håvard Bøkko oli EM-kilpailussa samalla sijalla.

MM-kilpailujen viimeinen päivä oli täydellisesti hollantilaisten. Myös naisten mestaruus jäi isäntämaahan, kun kirkkain mitali pujotettiin Ireen Wüstin kaulaan. Sprinttereiden maailmanmestaruuden tänä vuonna voittanut Anni Friesinger yritti tuplamestaruutta, mutta joutui tunnustamaan hollantilaisen vahvemmakseen.

Tulokset

Yleisluistelijoiden MM-kilpailut 3. päivä

Heerenveen, Hollanti

10000 m, miehet

1 Sven Kramer (Hollanti) 12.49,88 (ME)

2 Carl Verheijen (Hollanti) 12.55,30

3 Eskil Ervik (Norja) 13.08,92

4 Enrico Fabris (Italia) 13.10,80

5 Håvard Bøkko (Norja) 13.14,03

6 Wouter Olde Heuvel (Hollanti) 13.18,38

Loppupisteet, miehet

1 Sven Kramer 147,934

2 Enrico Fabris 149,043

3 Carl Verheijen 149,237

4 Håvard Bøkko 150,325

5 Erben Wennemars (Hollanti) 150,601

6 Shani Davis (USA) 150.712

23 Jarmo Valtonen (Suomi) 114,847 (kolme matkaa)

Loppupisteet, naiset

1 Ireen Wüst (Hollanti) 158,662

2 Anni Friesinger (Saksa) 160,515

3 Cindy Klassen (Kanada) 160,754

4 Claudia Pechstein (Saksa) 162,302

5 Martina Sábliková (Tsekki) 162,405

6 Paulien van Deutekom (Hollanti) 162,442