Pekka Koskela 10:s Berliinin maailmancupin 1000 metrillä

Lauantaina maailmancupin voittoon 500 metrillä luistellut Pekka Koskela luisteli kohtuullisen hyvin Berliinin päätöspäivän 1000 metriä.

Hän sijoittui 10:nneksi ajalla 1.10.23. Matkan voitti hollantilainen Erben Wennemars ajalla 1.08,88. Matkan ME-mies Shani Davis ei yltänyt palkintopallille. Hänet jätettiin neljänneksi ajalla 1.09,41.

Suomen Pasi Koskela ja Risto Rosendahl luistelivat saman matkan B-ryhmässä. Pasi Koskela on löytämässä hyvän vauhdin. Hän sijoittui ryhmässään kuudenneksi ajalla 1.11,15. Voitto meni yhdysvaltain Kip Carpenterille ajalla 1.10,24. Rosendahl hakee vielä parasta teräänsä. Hän oli ryhmän 12:s ajalla 1.11,84.

– Pekan lähtö ei ollut tänään sitä parasta mihin hän pystyy. Vaikka luistelu ei ollut huono, niin siinä tuntuu se harjoitusaukko, joka tuli polvivamman seurauksena. 1000 metriä on vaativa matka ja kovuus tulee ajan ja harjoittelun myötä. Pasin luistelu ilahdutti. Hänen luistellussaan näkyy hänen ja hänen henkilökohtaisen valmentajansa järjestelmällinen työ, kertoi Janne Hänninen.

Pikaluistelun maailmancup, Berliini, Saksa

3. päivä

Miehet 1000 m (A-ryhmä)

1 Erben Wennemars (Hollanti) 1.08,88

2 Joon Mun (Korea) 1.09,33

3 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 1.09,40

4 Shani Davis (USA) 1.09,41

5 Denny Morrison (Kanada) 1.09,54

6 Jan Bos (Hollanti) 1.09,75

10 Pekka Koskela (Suomi) 1.10,23

Miehet 1000 m (B-ryhmä)

1 Kip Carpenter (USA) 1.10,24

2 Dmitry Lobkov (Venäjä) 1.10,39

3 Takaharu Nakajima (Japani) 1.10,72

4 Lars Elgersma (Hollanti) 1.10,84

5 Stefan Heythausen (Saksa) 1.11,14

6 Pasi Koskela (Suomi) 1.11,15

12 Risto Rosendahl (Suomi) 1.11,84