Poutala ja Valtonen voittoon Ruotsissa

Suomalaiset jyräsivät Ruotsin mestaruuskisoissa Varbergissa.

Rullaluistelun EM -kilpailuista ja SM -kilpailuista hyvin palautuneet Mika Poutala (kuvassa) ja Jarmo Valtonen kisasivat mykistävän vahvasti viikonloppuna Ruotsin mestaruuskisoissa Varbergissa 200 metrin mittaisella pistaradalla. Valtonen voitti sateessa 20 000 metrin pudotuskisan ruotsalaisia nöyryyttyvällä tavalla – hän ajoi koko kärkiryhmän peräti kahdella kierroksella kiinni! Meno kilpailussa oli tasaista ja korkeatasoista, kunnes noin 3 km ennen maalia "Jamppa" tykitti irti ties kuinka monennen kerran, tällä kertaa onnistuen. Naapurimaan luistelijat eivät jaksaneet Valtosen kyydissä ja niin sitä napattiin aivan ylivoimainen voitto.

Sunnuntaina Poutala osoitti mahtavaa luistelukuntoaan nappaamalla 200 metrin kilpailun voiton sadekelissä 0.11 sekuntia ennen Valtosta. Ruotsin mestaruuden vei Daniel Friberg 0.4 sekuntia Poutalan takana. 500 metrillä suomipojat nappasivat taktisesti ja fyysisesti hienon kaksoisvoiton tällä kertaa Jampan viedessä voiton. Friberg oli jälleen 3. ja Ruotsin mestari. Suomalaisten rytminvaihtokyky ja radan leveyden ja kallistusten hallinta on kehittynyt kesän aikana kansainväliselle huipputasolle.

Kisojen päätösmatkana luisteltiin 10 000 metrin pistekisa, jossa oli yhteensä jaossa 28 pistettä – 5 pistettä jäi ruotsalaisille, loput Valtoselle (13 p.) ja Poutalalle (9 p.). Poikien kanssa sovittiin etukäteen, että Mika yrittää alkukilometreillä pisteitä, kuten tapahtuikin Valtosen suojatessa Mikan tykityksiä. Mika lähtikin irti koko ryhmästä Jarmon luistellessa kontrolloiden muun kärjen vauhtia. Joka toiselta kierrokseltahan voittaja sai pisteen ja näin 8 kierroksen irtioton päätteeksi Poutalalla oli 4 p., muilla 0 p. Sitten oli Jarmon vuoro. Hän nappasikin seuraavan kirin. Sitten tapahtui mitä hieman pelättiinkin. Mika hieman hiipui ja Jamppa ei yksin pystynyt kirin jälkeen pitämään kovaa vauhtia. Ruotsin vahvin pistekisaluistelija Johan Håmås aloitti rynnistyksensä. Hän nappasi kolme kiriä, päästen pisteissä Mikan kintereille, mutta tällöin suomalaisten jalat olivat jo palautuneet alkumatkan maitohappokylvöstä. Alkoi "Valtonen & Poutala Show".

Pojat veivät yhtä kiriä lukuunottamatta noin 20 kirimaalia vuoronperään, kunnes 2 km ennen maalia Mika kontrolloi Håmåksen ja Joel Erikssonin vauhdin Valtosen ampaistaessa yksin irti maaliin asti. Poutala sai luvan valmennukselta "kiihdyttää" kärkiryhmän vauhtia kun Jamppa oli tulossa neljä kierrosta ennen maalia kierroksella kärjen kiinni. "Saat mennä" kuuli Mika, ja Mikahan meni! Lähti ruotsalaisten edestä kuin vimmattu ja oli maalissa enää 20 metriä Jampan takana. Ruotsalaiset vetivät omat kirinsä 150 metriä suomalaisten perässä. Ruotsin mestaruuden voitti Johan Håmås.

Miksi näin mahtipohtinen raportti kisoista? Siksi, että aivan vastaavantasoisissa kilpailuissa toukokuun lopulla saimme vain yhden matkavoiton ja esimerkiksi 10 km pisteet voitti Ruotsin Håmås ajaen kierroksella kaikki muut kiinni. Jarmo Valtonen ja Mika Poutala olivat murskaavan ylivoimaisia, jonka he tekivät huippukunnossaan. Miehet ansaitsevat kehunsa.

Naisissa Kati Koota on myös osoittanut koko kesän kehittymisen merkkejä. Nyt tulivat sijoitukset 200 metrillä 3., 500 metrillä 2., 10 km 3. ja 5 km pisteissä 3. Ennenkaikkea Kootan ennakkoluuloton ja aktiivinen kilpailuasenne alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta – miehet ovat hyvänä esimerkkinä naisille. Naisten kisoja hallitsi Ruotsin Helena Gustavsson. Markku Allen luisteli Masters -sarjoissa myös kohtuullisesti, sijoittuen 500 metrillä 5:nneksi.