Ammatinedistämissäätiön apurahat

Urheilijoiden Ammatinedistämissäätiön opiskeluapurahat ovat haettavissa 31.08.2006 saakka.

Presidentti Urho Kekkosen aloitteesta vuonna 1972 perustettu URA -säätiö jakaa vuosittain opiskeluapurahoja nykyisille ja jo aktiiviuransa päättäneille huippu-urheilijoille. Apurahaa haetaan 31.08. mennessä säätiön hakulomakkeella, joka on uudistunut vuodeksi 2006.

Opiskeluapurahan myöntämisperusteet

Ammattien edistämissäätiön apuraha voidaan myöntää urheilijoille, jotka opiskelevat korkeakoulussa tai toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ja jotka valmentautuvat systemaattisesti asianomaisen lajiliiton alaisuudessa tavoitteenaan kansainvälinen kilpailumenestys. Opiskelun on oltava ammattiin valmistavaa tai tutkintoon tähtäävää.

Apuraha ei ole tarkoitettu ammattilaisurheilijoille, jotka saavat pääasiallisen elantonsa urheilemalla, tai opetusministeriön myöntämää urheilija-apurahaa nauttiville urheilijoille. Osa apurahoista voidaan myöntää urheilu-uransa jo lopettaneille opiskelijoille, jotka urheilu-uran johdosta ovatsiirtäneet opintojen aloittamista.

Apurahan suuruus on porrastettu koulutusasteen mukaan. Korkeakouluissa ja ulkomailla opiskelevilla apuraha on tällä hetkellä 1600 euroa, toiseen asteen oppilaitoksissa opiskelevilla 1300 euroa. Sama hakija voi saada apurahan enintään kolme kertaa.

Lisätietoja: Tuuli Merikoski-Silius, GSM 0400-711 728, sähköposti tuuli.merikoski-silius@noc.fi