Jesse Saikkonen voitti Ruotsissa

Sverige Cup luisteltiin Ruotsin Motalassa 03.06.2006. Mukana oli myös kaksi suomalaista kilpailijaa.

Helluntaiviikonloppuna kilpailtiin Ruotsin luonnonkauniissa Motalassa Sverige Cupin toinen osakilpailu hyvissä sääolosuhteissa.

Suomesta kilpailuun osallistuivat Jyväskylän KENSUn juniorit Jesse (kuvassa keskellä) ja Dennis Saikkonen (kuvassa vasemmalla), jotka kumpikin voittivat omat sarjansa. Jessellä oli vastustajanaan Ruotsin ykkösluistelija Martin Friberg – junioreiden kisasta tulikin jännittävä alusta loppuun.

Motalan kilpailujen järjestäjillä oli maalikamera viikonloppuna kovassa käytössä sillä Saikkonen ja Friberg sijoittuivat ensimmäisen osuuden, 500 metrin kilpailun, jälkeen JAETULLE ensimäiselle sijalle. Toisen, 1000 metrin kisan voitti Friberg puolen renkaan mitalla. Viimeisellä ratkaisevalla 10 000 metrin osuudella Jesse pääsi irrottautumaan kaksi kierrosta ennen maalia pikkuveljen taktisella avustuksella ja luisteli kilpailun kokonaisvoittoon.

Dennis Saikkonen, joka luisteli sarjaa ylempänä, sijoittui sarjassa kolmanneksi. Onnittelut molemmille!

Tulokset