Koskela kaksoismestariksi SM -kisoissa

Pekka Koskelan luistelu Oulunkylän Matkakohtaisissa SM-kilpailuissa oli vahvaa.

Pekka Koskela luisteli 500 metrin mestariksi ottamalla voiton hyvällä kotimaisella ajalla 36,49. Olympialaisiin valmistautuva Koskela otti edellisenä päivänä 1 000 metrin mestaruuden.

500 metrillä Koskela sai hyvän lähdön ja oli jo 100 metrin jälkeen kymmenyksen edellä edellisen päivän aikaansa ja pariaan Janne Hännistä. Hännisen luistelu oli väkinäistä ja hän menetti SM -hopean hyvin luistelleelle Mika Poutalalle. Hännisen aika oli 37,61, kun Poutala vetäisi edellisessä parissa ajan 37,11. Ero riitti nostamaan Poutalan kokonaiskilpailussa ohi Hännisen. Neljänneksi tänään luisteli edellispäivän tapaan Tuomas Nieminen ja myös 500 metrin yhteistuloksissa Nieminen oli neljäs.

Naisten 500 metrin päivän voittaja oli edellispäivän tapaan Johanna Mäki. Näin hänestä tuli matkan Suomen mestari. Hopealle luisteli Annamari Lehtonen ja pronssille Elina Risku.

Miesten 1 500 metrillä odoteltiin jopa uutta Suomen ennätystä hyvien olosuhteiden myötä, mutta Suomen ennätyksen haltija Risto Rosendahl ei aivan siihen pystynyt. Hän sai ajan 1.57,30 ja jäi näin sekunnin ja 29 sadasosaa SE -ajasta. Suomen mestaruus tuli kuitenkin selvällä erolla hopeaa ottaneeseen Jarmo Valtoseen, joka luisteli ajan 1.58,96. Janne Hänninen luisteli SM-pronssille, mutta aika painui yli kahden minuutin. Valtosen luistelu oli myönteistä, sillä mies on kärsinyt viime aikoina selkävaivoista.

Naisten 3 000 metrin ykkönen oli naisten SM-matkoja hallinnut Johanna Mäki. Mäki luisteli ajan 4.51,26. Pia Humisto pokkasi SM-hopean ja pronssin Annamari Lehtonen.

Joukkueluistelussa miesten mestaruuteen luisteli ylivoimaisesti Helsingin Työväen Luistelijoiden trio Jarmo Valtonen, Mika Poutala, Robert Brandt. Naisten vastaavan lajin SM -ykkönen oli Seinäjoen Urheilijat joukkueella Saana Hyttinen, Elina Risku, Liisa Yli-Ojanperä.