Helsingissä kisattiin hyvässä säässä

Viikonloppuna Helsingissä käytiin kahdet kilpailut: lauantaina luisteltiin Juhani Järvisen muistokilpailut ja sunnuntaina Clas Thunbergin muistokilpailut.

Naisten maajoukkueesta mukana olivat Susanna Potka ja Annamari Lehtonen. Aiemmin tekniikkaongelmista kärsinyt Susanna oli kohtuullisen tyytyväinen viikonlopun suorituksiinsa.
– Tekniikka alkaa vähitellen vakiintua. 500 metriä on menossa parempaan suuntaan ja sunnuntain 1500 metrin luistelu oli ihan hyvä, totesi sunnuntaina vain sekunnin ennätyksestään 1500 metrillä jäänyt Susanna.

Annamari sen sijaan ei ollut suorituksiinsa lainkaan tyytyväinen. Sunnuntaina hän ei päässyt starttaamaan lainkaan loukattuaan itsensä lievästi alkuverryttelyn aikana.
– Lauantain 500 metrillä eka 100 metriä sujui hyvin siihen nähden, ettei vielä ole paljon vedetty sprinttitreeniä, mutta kierros sen jälkeen meni tosi huonosti, kertoi Annamari.
– Olisi hyvä saada startteja lisää alle. Harkoissa menee paljon paremmin kuin kisoissa.