Tommi Pulli 1000 metrin toiseksi B-ryhmässä Kiinassa

20-vuotias Tommi Pulli ilahdutti mukavasti sprintteriluistelijoiden maailmancupissa Kiinassa. Hänen kolme aikaisempaa luisteluaan ei ollut sujunut puhtaasti, mutta nyt 1000 metrin B-ryhmässä tuli ehyt suoritus. Se näkyi heti loppuajassa ja tuloslistassa. Aika oli 1.12,07 ja sijoitus toinen. Sijoitus antoi 19 maailmancup –pistettä. Pistetilinsä hän pääsi avaamaan jo edellisenä viikonloppuna Japanissa.

B-ryhmän 1000 metrin nopein oli norjalainen Espen Aarnes Hvammen. Hän luisteli matkan aikaan 1.11,66.
Jo aikaisemmin aamulla Tommi Pulli luisteli 500 metriä. Se käynnistyi hyvin, mutta viimeisessä kaarteessa luistimen kenkä osui jäähän ja hyvä suoritus kuivui siihen. Hänen aikansa oli 37,96 ja sijoitus 18:s.
– Tosi kiva tunne olla ensimmäistä kertaa palkintokorokkeella B-ryhmässä. Olen koko viikonlopun hakenut hyvää luistelua, mutta aina tulee joku virhe. Mukava kuitenkin huomata, että niin täällä ja Japanissakin tuli edes yksi onnistunut luistelu. Nyt pitää vain keskittyä siihen, että saa neljä onnistunutta suoritusta samaan viikonloppuun, kertoi Tommi Pulli.
Naisten B-ryhmän 500 metrillä Elina Risku pääsi avaamaan maailmancup –pistetilinsä. Hän luisteli B-ryhmän kahdeksanneksi ajallaan 40,50. Riskulla oli jälleen kova yritys päällä, joka johti jopa liikaan hosumiseen takasuoralla. Elina Riskun ensimmäiset maailmancup -pisteet tiesivät sitä, että Suomella on nyt neljä mc-pisteitä tällä kaudella saanutta luistelijaa.
Kilpailut jatkuvat vielä A-ryhmä luisteluilla. Mika Poutala on mukana sekä 500 että 1000 metrillä. Elina Risku on mukana naisten A-ryhmässä.
Tulokset

Pikaluistelun maailmancup 15.-16.12.2012 Kiina, Harbin

500 m, naiset B-ryhmä
1  Yukana Nishina (Japani) 39,56 
2  Mayon Kuipers (Hollanti) 39,78 
3  Yvonne Daldossi (Italia)   39,83 
4  Danielle Wotherspoon (Kanada) 40,04 
5  Hyun-Yung Kim (Korea)   40,11 
6  Seung-Ju Park (Korea) 40,20 
7  Paola Simionato (Italia)   40,22 
Elina Risku (Suomi) 40,50 
500 m, miehet B-ryhmä
1  Nan Wang (Kiina) 35,66 
2  Sung-Kyu Kim (Korea) 35,79 
3  Denis Koval (Venäjä) 35,85 
4  Espen Aarnes Hvammen (Norja) 35,91 
5  Igor Bogolubsky (Venäjä) 35,92 
6  Qiang Guo (Kiina) 36,04
18  Tommi Pulli (Suomi) 37,96
1000 m, miehet B-ryhmä
1  Espen Aarnes Hvammen (Norja) 1.11,66 
Tommi Pulli (Suomi) 1.12,07 
3  Gilmore Junio (Kanada) 1.12,37 
4  Denis Koval (Venäjä) 1.12,51 
5  Igor Bogolubsky (Venäjä) 1.12,52 
5  Aleksandr Zhigin (Kazakstan) 1.12,52