Historia ja nykytila

Lajin juuret ovat monimuotoiset ja historiaa tunnetaan Yhdysvalloista aina 1900-luvun alusta asti, jolloin rullaluistimia esiteltiin yleisölle ja suuret massatapahtumat saivat alkunsa mm. Chicagon Coliseumilla ja New Yorkin Madison Square Gardenissa. Varsinainen Roller Derby muodostui Amerikassa 1940-50-luvuilla supersuositun, kaltevalla banked track -radalla harrastetun kilpaluistelun kautta 1980-90-lukujen viihteelliseen TV-showpainiin.

Nykyisin parhaiten tunnettu muoto, tasaisella lattialla pelattava flat-track Roller Derby sai alkunsa 2000-luvun alun Austinissa, Teksasissa, jossa paikalliset naiset halusivat luoda omannäköisensä urheilumuodon. Laji ja sen edustama moniarvoinen kulttuuri levisi nopeasti ja on luonut kymmenessä vuodessa maailmanlaajuisen, jäseniään voimauttavan harrastajayhteisön.

Roller Derby Suomeen 2009
Suomalainen Roller Derby -toiminta käynnistyi vuonna 2009 Helsinki Roller Derby ry:n aloittaessa toimintansa. Seuraavina vuosina seuroja perustettiin Tampereelle, Turkuun, Lahteen, Kouvolaan ja toinen helsinkiläinen seura Kallio Rolling Rainbow sai myös alkunsa. Vuonna 2014 seurojen lukumäärä ylitti kahdenkymmenen ja toimintaa löytyy kaikista maakunnista, pohjoisimpana Rovaniemi. Tällä hetkellä Suomessa on naisjoukkueiden lisäksi aktiivista miesten Roller Derbyä sekä junioriryhmiä. Roller Derby -yhteisöön kuuluu pelaajien ja valmentajien sekä seuratoimijoiden lisäksi suuri määrä toimitsijoita, tuomareita ja vapaaehtoisia. Harrastajamääräksi vuonna 2016 Roller Derby Finland ry arvio Suomessa noin 850 henkilöä.

Suomen naisten maajoukkue perustettiin alkuvuodesta 2011 ja Toronton MM-kilpailut loppuvuodesta 2011 oli joukkueen ensimmäinen kansainvälinen suurturnaus. ”Silakat” yllättivät kaikki sijoittumalla MM-turnauksessa viidenneksi, ollen toiseksi paras eurooppalainen joukkue. Vuoden 2014 MM-kisoissa sijoitus oli jälleen viides. Miehet pelaavat niin ikään MM-tittelistä, sijoituksinaan 9. sija vuodelta 2014 ja 8. sija vuonna 2016.

Tällä hetkellä suomalainen Roller Derby on maailmalla arvostettua ja naisten puolella Women’s Flat-Track Derby Associationin maailmanlistan 40 parhaan seurajoukkueen vuosittaisesta WFTDA Championships -turnauspaikasta kisaavat välieräturnauksissa molemmat helsinkiläiset seurat, Helsinki Roller Derby ja Kallio Rolling Rainbow. WFTDA:n maailmanlistalla oli vuonna 2016 375 seuraa ja määrä kasvaa vuosittain noin 30 seuralla , jotka käyvät läpi WFTDA-jäsenyysprosessin ja saavuttavat järjestön täysjäsenyyden.

Järjestäytyminen 2012
Roller Derby Finland ry perustettiin syyskuussa 2012 edistämään derbyä valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Roller Derby Finland ry

-Edustaa Roller Derbyä liikuntapoliittisessa keskustelussa
-Edustaa Roller Derbyä Suomen Luisteluliitossa
-Tukee seuroja tarjoamalla neuvontaa ja asiantuntemusta
-Hallinnoi SM-liigaa eli Roller Derby Suomi Cupia
-Hallinnoi Suomen naisten maajoukkuetta
-Ottaa osaa eurooppalaiseen lajikeskusteluun
-Toimii yhteistyössä kansainvälisen Women’s Flat-Track Derby Associationin kanssa, mutta edustaa myös
->riippumattomia suomalaisia seuroja
->muilla Roller Derbyn säännöillä pelaavia suomalaisia seuroja ja joukkueita
->tuomareita ja toimitsijoita
->mies- ja sekajoukkueita sekä junioritoimintaa

Sarjatoiminta käyntiin 2013
Vuonna 2013 Suomessa käynnistettiin Roller Derby -sarja, ensimmäisenä maana Euroopassa. Ensimmäisen mestaruuden voitti Kallio Rolling Rainbow. Jo seuraavana vuonna 2014 perustettiin kuuden runkosarjajoukkueen alle neljän joukkueen ykkösdivari. Cupin voitto meni toiselle helsinkiläisseuralle, Helsinki Roller Derbylle ja divarin voittoon sekä runkosarjan karsintapaikalle kiri Oulu Roller Derby. Vuonna 2015 taas oli Kallion vuoro ottaa kultaa ja Oulu Roller Derby pääsi divarista kauden 2016 cup-kisoihin mukaan.

Vuosi 2016 on viimeinen vuosi, kun Suomi Cupin kausi on kalenterivuoden mittainen. Seuraavana vuonna kausi aloitetaan elokuussa ja finaaliturnaus järjestetään heinäkuussa 2018. Näin kausi osuu paremmin yhteen kansainvälistä seuramenestystä tavoittelevien joukkueiden kauden kanssa.

Roller derbyä myös miehille ja junioreille
Ensimmäinen miesten seura, Tampere Rollin’ Bros perustettiin vuonna 2013. Nyt toimintaa löytyy myös Kouvolasta ja Helsingistä. Usein kotimaisissa Roller Derby -seuroissa miehet myös voivat treenata naisten joukkueiden mukana, vaikka eivät varsinaisiin peleihin voikaan osallistua.

Alle 16-vuotiaiden toimintaa järjestävät tällä hetkellä Helsinki Roller Derby ja ylivieskalainen Riverdale Rollers. Myös muut seurat alkavat pikkuhiljaa aktivoitua nuorten toiminnan tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Mukaan Luisteluliittoon 2015
Roller Derby liittyi Luisteluliiton lajiksi vuonna 2015. Roller Derby -seurat ovat liiton jäseniä. Seurojen edunvalvonnasta vastaa Roller Derby Finland ry ja yhteistyöstä Luisteluliiton suuntaan Roller Derby -valiokunta. Roller derby sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtakunnalliseen toimintaan erityisavustuksen ja on sen turvin pystynyt kehittämään toimintaa koko maassa ja yhteistyössä Luisteluliiton kanssa.

Luisteluliiton jäsenyys on tuonut mukaan myös monilajisen ulottuvuuden, jossa Roller Derby -seurat käyttävät hyväkseen mm. pikaluistelun ja rullaluistelun valmentajien luisteluteknistä osaamista ja yhteiset valmennus- ja leiripäivät ovat tuoneet lajeja ja toimijoita positiiviseen vuorovaikutukseen.