Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa Tulostettava versio

Kilpailun kulku

Esimerkki harjoituskilpailun järjestämisestä

Kilpailuun otetaan ilmoittautumiset vastaan ennen kilpailun alkua. Luisteltavat matkat voidaan päättää kilpailukohtaisesti. Pienellä 250 metrin radalla matkat voivat olla esimerkiksi 300 m ja 500 m. Pidemmällä radalla (333 tai 400 m) matkoina voidaan luistella matkoja 100 metristä ylöspäin.

Ilmoittautuneet jaetaan tai arvotaan matkakohtaisesti pareiksi. Harjoituskilpailuissa samassa parissa voi luistella eri ikäsarjaan kuuluvia luistelijoita ja tyttöjä ja poikia vastakkain. Parit muodostavat kilpailun parijärjestyksen. Parijärjestyksessä parin ensimmäisenä nimenä mainittu luistelija luistelee lähtien sisäradalta ja toiseksi mainittu luistelee lähtien ulkoradalta.

Kilpailu viedään läpi parijärjestyksen mukaisesti luisteltava matka kerrallaan. Toimitsijoiksi tarvitaan lähettäjä, kolme käsiajanottajaa, ajanoton sihteeri, kierroslaskija ja mahdollinen kuuluttaja.

Parit asettuvat vuorollaan lähtöön. Lähettäjä komentaa luistelijat viivalle sanoen: ”Go to the start”. Luistelijat asettuvat lähtöviivalle ja lähettäjän komentaessa ”Ready”, laskeutuvat lähtöasentoon. Luistelijoiden on pysyttävä lähtöasennossa hievahtamatta. Liikahdus lähtöasennon ottamisen jälkeen tulkitaan varaslähdöksi. Lähtölaukauksen kajahdettua he pinkaisevat matkaan. Jos samalle parille tapahtuu kaksi varaslähtöä, toisen varaslähdön ottanut hylätään, vaikka hän ei olisi ollut ensimmäisen varaslähdön ottanut luistelija.

Luistelijat luistelevat matkansa siten, että aina takasuoralle tultaessa he vaihtavat rataa. Viimeisen kierroksen alkaessa soitetaan kelloa tai muuten ilmoitetaan viimeisen kierroksen alkamisesta. Luistelijan saapuessa maaliin, aika otetaan luistimen terästä, joka ensimmäisenä ylittää maaliviivan. Kaikki ajanottajat ottavat ajan parin molemmille luistelijoille. Luistelijalle saaduista kolmesta ajasta voimaan jää keskimmäinen ja siihen lisätään 0,2 sekuntia. Tuloksiin merkitään, että käytössä oli käsiaika.

Matkat kierroksissa eri radoilla:

Matka/rata 

250

333

400

100


pidennetty etusuora

etusuora

300

etusuora

+ 1 kierros

vajaa kierros

vajaa kierros, lähtö takasuoran alusta

500

2 kierrosta

1,5 kierrosta

etusuora + 1 kierros

1000

4 kierrosta

3 kierrosta

2,5 kierrosta

1500

6 kierrosta

4,5 kierrosta

300 m + 3 kierrosta

3000


9 kierrosta

7,5 kierrosta (lähtö takasuoran lopusta)

5000


15 kierrosta

12,5 kierrosta (lähtö takasuoran lopusta)

10 000


30 kierrosta

25 kierrosta