Hopearyhmään kuuluvat kaikki alle 15-vuotiaat nuoret. Nuorisovaliokunta järjestää yhteistyössä eri seurojen kanssa kolme kesäleiriä ja yhden jääleirin toimintavuoden aikana. Tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuus leiriyhteistyöhön pohjoismaisten pikaluistelunuorten kanssa järjestämällä pohjoismainen yhteisleiritys kesä- ja talviaikaan. Kaikille halukkaille nuorille tarjotaan kansainvälisen kilpailukokemuksen saamisen mahdollisuus osallistumalla Vikingloppet –kilpailuun. Ikäluokkansa parhaimmistolle tarjotaan mahdollisuus osallistua Viking Race –kilpailuun Hollannin Heerenveenissä.
Tavoitteena on saada mahdollisimman moni hopealuistinikäinen nuori osallistumaan aktiivisesti ja säännöllisesti nuorisovaliokunnan järjestämiin leiritapahtumiin sekä kruunata luistelutaitojaan osallistumalla nuorille suunnattuun kilpailusarjaan, Nuoriso Cupiin.
Hopearyhmän vastuuvalmentajana toimii Pirjo Lehtinen. Keväällä tehdään uuden kauden valmennussuunnitelmat koskien valmennusryhmiä ja vastuuvalmentajia.