Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa Tulostettava versio

Sprintterit kisaavat Milwaukeessa

25.11.2005

Tänä viikonloppuna kiidetään pikamatkoja maailmancupin kolmannessa osakilpailussa.

Pikaluistelijoiden maailmancupin tämän kauden viimeinen Pohjois-Amerikassa luisteltava osakilpailu käynnistyy kaksipäiväisenä tulevana lauantaina Milwaukeessa. Osakilpailu on puhtaasi sprinttereiden kilpailu; ohjelmassa on 2 x 500 metriä, 2 x 1 000 metriä ja 100 metrin rutistus alkueristä semifinaalien kautta finaaliin.

Vaikka Suomen sprintterimiehistö ei vielä viime viikonlopun Salt Lake Cityn osakilpailussa päässyt sijoituksillaan ylvästelemään, ajat eivät olleet kuitenkaan kaukana kärkisijoista. Pieni tulos- ja päivänkunnon parannus tulee nostamaan sijoitukset odotusten tasolle. Luistelijat ovat ottaneet cupin välipäivät kevyesti ja usko parempiin sijoituksiin on vahva.

- Kaikki näyttäisi olevan ihan hyvin, oli päävalmentaja Timo Järvisen (kuvassa) lyhyt kommentti Thanksgiving Day –juhlapäivän aamuna Milwaukeesta. Meillä on 500 ja 1 000 metrillä jäällä samat miehet kuin edellisenä viikonloppuna. 100 metrin kisan osalta tehdään päätökset myöhemmin, jatkoi Järvinen.

Lauantai



Sunnuntai

klo 18.00

klo 18.00

500 m naiset B -div.500 mnaisetB -div.
500 mmiehetB -div.500 mmiehetB -div.
klo 20.00

klo 20.00

500 mnaisetA -div.500 mnaisetA -div.
500 mmiehetA -div.500 mmiehetA -div.
1 000 mnaisetA -div.1 000 mnaisetA -div.
1 000 mmiehetA -div.1 000 mmiehetA -div.
100 mnaisetalkuerät100 mnaisetsemit
100 mmiehetalkuerät100 mmiehetsemit



100 mnaisetfinaalit



100 mmiehetfinaalit



1 000 mnaisetB -div.



1 000 mmiehetB -div.