Tour de Skate on järvenjääkilpailujen sarja, joka järjestetään perättäisinä viikonloppuina helmi - maaliskuussa 2009. Tavoite on saada uusia luistelijoita, retkiluistelijoita, kuntoilijoita muista lajeista ja pikaluistelijoita mukaan luonnonjääkilpailuihin/-tapahtumiin. Kukin tapahtuma on oma kilpailunsa, jonka lisäksi on yhteisaikakilpailu. Kilpailusarja on hyvin haastava vakavammin kisaileville ja samalla mahdollisuus kelle tahansa osallistua yksittäisiin tapahtumiin.
Kukin tapahtuma on oma kilpailunsa, jonka lisäksi yhteisaikakilpailu eli vähiten aikaa käyttänyt on voittaja kuten etappikilpailuissakin. Luistelija saa olla poissa kahdesta osakilpailusta, jolloin hänelle merkitään sarjansa (yhteiskilpailussa mukana olevan) viimeisen aika + 5 %. Finaalista ei voi olla poissa (Finland Ice Marathon, Kuopio).
Yhteisaikakilpailuun osallistumisoikeus on kaikilla ns. aikuisluistelulisenssin lunastaneilla.