Tutut nimet kärjessä pikaluistelun nuorten MM-kilpailuissa miesten 1000 metrillä

Miesten 1000 metrin nuorten maailmanmestariksi luisteli Norjan Allan Dahl Johansson (1.14,25), joka eilen vei 1500 metrin mestaruuden. Hopealle luisteli 500 metrin mestaruuden napannut Japanin Koki Kubo (1.14,29). Pronssin nappasi Kanadan Tyson Langelaar (1.14,91), joka oli eilen pronssilla 1500 metrillä.

Suomalaisista parhaiten sijoittui Samuli Suomalainen (1.16,92) luistellen sijalle 23.

– Se ei mennyt niin kuin olisin odottanut. Parin kaatuminen ei häirinnyt omaa suoritusta. Sen sijaan kova tuuli haittasi. Jää oli paljon parempi kuin eilen, kertoi Suomalainen.

Juho-Jaakko Yli-Ilkka luisteli sijalle 47 ajalla 1.19,54.

– Irtosi ihan kivasti, mutta teknisesti jäi vähän puolinaiseksi. Aamulla harkkajäillä tuntui ihan hyvältä, mutta se ei sitten ihan siirtynyt tähän kisasuoritukseen.

Suomen kolmas edustaja Antero Eskola luisteli sijalle 55 ajalla 1.20,88.

– Tämän päivän suoritukseen en ole ihan tyytyväinen, jos vertaa eilisiin lähtöihin. Tänään kova vastatuuli haittasi luistelua. Viimeisellä kierroksella vauhti tippui liikaa. Kierrosten välillä oli kolme sekuntia eroa, joka jäi vähän harmittamaan.

Naisten sarjassa Venäjän Daria Kachanova vei voiton ajalla 1.21,87. Hopea matkaa Hollantiin Joy Beunen mukana (1.23,06) ja pronssi Kanadaan Béatrice Lamarchen mukana (1.23,52).

Kilpailupäivä jatkuu pidemmillä matkoilla. Naiset luistelevat 3000 metriä, jossa mukana on Suomen Anni Käsnänen. Miehillä matkana on 5000 metriä. Kisapäivän päättää Team Sprint, jossa Suomella on mukana miesten joukkue.

Lisätietoja:

Joukkueenjohtaja Jason Andberg 050-540 1325

www.juniorspeedskating.fi